lauantai 16. elokuuta 2008

SUOMEN KANSAN SINIVALKOISET (SKS) -YHTEISLISTAN OULUN KUNTAVAALIOHJELMA 2008:


1. Perusterveydenhuollon palvelut ja edellytykset on turvattava. Terveyskeskusmaksut on poistetava kokonaan eikä esim. hammashoitoihin, ortopedioihin ym. kunnallisiin terveydenhuollon palveluihin saa olla kuukausien mittaisia jonoja.

2. Vanhustenhuollon palveluita on kehitettävä. Jokaisella suomalaisella tulee olla oikeus sosiaalisesta asemasta ja asuinpaikastaan riippumatta vanheta turvallisesti ja arvokkaasti.

3. Suomalaislasten päivähoidon laadusta ja turvallisuudesta on pystyttävä huolehtimaan. Monikulttuuriseen päivähoitoon suunnatut varat on suunnattava suomalaislasten päivähoidon kehittämiseen, (mm. ryhmäkokoja pienennettävä).

4. Koulutoimessa edustaa kestämätöntä kehitystä suuntaus, että samalla kun monikulttuuristamisohjelmiin syydetään koulutoimen määrärahoja, joutuvat kehityskykyiset oppilaat opiskelemaan homekouluissa ja oppilasmääriltään ylisuurissa luokissa.

5. Kohtuuhintaista kunnallista vuokra-asuntotuotantoa ja tarjontaa on lisättävä. Pitkäaikaisasunnottomuus (joka on Oulussakin suuri ongelma!) on poistettava heti riittävän tehokkailla keinoilla valtiovallan taholta!

6. Joukkoliikennettä on kehitettävä ympäristönäkökohdat huomioonottaen rationaalisesti toimivaksi kokonaisuudeksi.

7. Yhteisöllisyys on turvallisuuden perusedellytys. Suomalaiskansallisen kulttuurin edistäminen ja vaaliminen on asetettava kuntien sivistystoimien perustehtäväksi. Monikulttuurisuus pirstoaa yhteiskuntaa ja lisää siten turvattomuutta!

8. Pelastustoimen toimintaedellytyksistä on pidettävä nykyistä parempaa huolta. Kuntien on pyrittävä vaikuttamaan valtiovaltaan siten, että palo- ja pelastushenkilöstön eläkeikä lasketaan 55:een vuoteen. Kuntalaisten perusturvallisuutta ei voida vaarantaa pelastustoimen ammattikuntien korkealla eläkeiällä.

9. Kaikissa kiintiöpakolaisia vastaanottaneissa kunnissa (kuten Oulussakin) on tuottamattomat kotouttamisohjelmat korvattava taloudellisesti järkevillä kotiuttamisohjelmilla!

10. Alle 1000 euron kuukausitulot on vapautettava kunnnallisverosta, se säästää toimeentulotukimenoja ja lisää vähävaraisempien kuntalaisten taloudellista aktiivisuutta.

11. Omaishoitoon tarkoitettuja määrärahoja on lisättävä ja turvattava hoitajille riittävä toimeentulo sekä vapaa-aika, tähän lisätty määräraha maksaa nopeasti itsensä takaisin pienentyneinä laitoshoitokuluina.

12. Vammaispalveluiden laatua on parannettava inhimilliset näkökohdat huomioonottaen. Taloudellisuus, rationalisointi ja tehokkuus ovat toisarvoisia näkökohtia. Jokainen ihminen ja elämä on arvokas!

13. Sotaveteraaneille ja heidän puolisoilleen on taattava 1000 euron veroton perustoimeentulo ja pääsy maksuttomaan kuntoutukseen -vihdoinkin! Näin kunnatkin maksavat kunniavelkaa.

14. Kuntaliitokset eivät ole kuntatalouksien kannalta itseisarvoja. Suuri ei aina ole kaunista eikä varsinkaan edullisinta tai turvallisinta veronmaksajille.

15. Valtuustoissa tulee kieltää "vanhoilta puolueilta" periytyvä puolue- ja ryhmäkuri.

16. Kuntien ja kuntaliittojen tulee painostaa myös valtakunnantason poliittisia päättäjiä, jotta riittävät poliisipalvelut ovat kuntalaisten käytössä ilman kohtuuttomia viivästyksiä. Tämä on otettava huomioon nyt meneillään olevassa poliisin organisaatiouudistuksessa.

17. Kunnnissa on päätöksiä ja linjaratkaisuja tehtäessä asetettava aina oman kansan hädänalaiset (asunnottomat,työttömät,eläkeläiset,opiskelijat jne.) kansanosat etusijalle. Mahdollisimman suuren maahanmuuttajamäärän haaliminen kuntaan ei saa olla itseisarvo.

18. Kuntien tulisi ottaa nykyistä enemmän vastuuta eläinsuojelun hoitamisessa. Eläinten kohtelussa on viime vuosina menty huonompaan suuntaan ja siihen on ehdottomasti reagoitava myös kuntatasolla.

19. Sinivalkoiset ovat valmiit teknisiin vaaliliittoihin "väristä" riippumatta kaikkien yhteistyökykyisten tahojen kanssa johtuen pienryhmittymiä epäoikeudenmukaisesti kohtelevasta D´Hondt:in vaalimatemaattisesta järjestelmästä.

20. Etenkin Oulun kaupunkia koskien on kunnallispolitiikassa huomioitava mielenterveys- ja päihdetyön määrärahojen ja kaikkinaisten resurssien riittämättömyys, josta aiheutuu mm. inhimillisesti ja jopa yhteiskuntarauhaakin koskien aivan liian pitkiä jonoja esim. mielenterveystoimistoihin.

21. Oulun kaupungin sosiaalitoimen puolella on myöskin resursseja lisättävä tuntuvasti niin, että esim. perustoimeentulotuen piiriin kuuluvat anomukset voidaan käsitellä lakisääteisesti 7:n vuorokauden kuluessa. Rahaa kyllä Oulussakin tällähetkellä on, lisäksi tarvitaan vain kansallisen yhteisvastuun hengessä toteutettavaa hyvää tahtoa!

22. Oulussakin tulisi kunnallisessa työvoimapolitiikassa hyväksyä se tosiasia, että yli kymmenen vuotta byrokraattien palloteltavina eri tavoin olleet pitkäaikaistyöttömät tulisi päästää suosiolla eläkkeelle. Näin säästettäisiin myöskin sosiaalitoimen menoja.


LÄHIÖIDEN ARMEIJAT NOUSEVAT, KUN KANSA SUUTTUU !

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

ITALIAAN JULISTETTU HÄTÄTILA RÄJÄHDYSMÄISEN MAAHANMUUTON TAKIA!




Vielä kymmenisen vuotta sitten minäkin uskoin aivan oikeasti, että missään klassisen Euroopan raja-alueilla ei oikeasti tarvitsisi milloinkaan päätyä näin rajuihin toimenpiteisiin. Ja tämänkinkaltaisella ongelmallahan on tapana tietysti levitä. Itse olisin valmis veikkaamaan, että Espanja on vuorossa seuraavana. Meidän pyhä velvollisuutemme on esi-isiemme ja kansamme vapauden puolesta verenssä luovuttaneiden marttyyrien korkeimman tahdon ja jälkipolville annetun jaloimman pyynnön toteuttaminnen: Pidetään Suomi sinivalkoisena, kristittynä pohjoismaana!

----------------------------------------------------------------------------------

Italian pääministeri Silvio Berlusconi on laajentanut Etelä-Italian Calabrian, Sisilian ja Apulian maakuntia koskeneen hätätilan valtakunnalliseksi. Syynä on afrikkalaisten laittoman maahanmuuton räjähdysmäinen kasvu.

Silvio Berlusconin johtama oikeistoliittouma voitti huhtikuiset parlamenttivaalit pitkälti sen ansiosta, että se lupasi pistää Italiaa koettelevan laittoman maahanmuuton kuriin. Nyt hallitus on päättänyt lunastaa lupauksensa ja ottanut kovat keinot käyttöön. Hätätilalait mahdollistavat uusien vastaanottokeskusten perustamisen nopeammin kuin normaalilla lainsäädännöllä olisi mahdollista. Hätätilalakeja on tosin maahanmuuton kuriin pistämiseksi käytetty jo vuodesta 2002 lähtien. Vasemmisto-oppositio on kuitenkin protestoinut hätätilalakien käyttöä, vaikka myös Romano Prodin keskustavasemmistolaisen hallituksen aikana ne olivat voimassa. Tosin juuri ennen kaatumistaan Prodin hallitus kavensi maanlaajuisen hätätilan koskemaan vain Etelä-Italian kolmea maakuntaa, joita Pohjois-Afrikasta tuleva maahanmuutto kaikkein eniten koettelee.


Uusi hallitus luottaa paljolti viranomaiskeinoihin maahanmuuton kuriin saattamiseksi. Juuri voimaan tulleen lain mukaan laittomalle siirtolaiselle voidaan tuomita kuudesta kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta. Samoin laittoman siirtolaisen tuomio on kovempi kuin Italian kansalaisen. Lisäksi poliisin valtuuksia on lisätty ja tästä lähtien myös armeija voi toimia poliisin virka-apuna entistä laajemmin. Näitä keinoja on käytetty erityisesti Romaniasta tulleiden romanien eli mustalaisten laittoman oleskelun kitkemiseksi. Erityisesti rikollisuus on rehottanut Romanien romanien keskuudessa. Lisäksi näiden kaupunkien ulkopuolella seisovat laittomat hökkelikylät ovat aiheuttaneet ongelmia kantaväestölle. Italia onkin alkanut purkaa näitä laittomia asumuksia.

Italian suunnanmuutokseen on vaikuttanut paljolti se, että hallituksessa on vahvassa asemassa Berlusconin Forza Italia-puolueen tärkeä liittolainen, maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskriittinen Pohjoisen liitto, joka on jo pitemmän aikaa vaatinut tehokasta puuttumista Italian pahenevaan siirtolaisongelmaan. Italian uusi politiikka on herättänyt närää paikallisen opposition lisäksi Euroopan Unionin liberaalien ja vasemmiston keskuudessa. Euroopassa on luotettu tähän mennessä kabinettikeskusteluihin ja erilaisiin maahanmuuttoraportteihin väitetyn työvoimapulan aiheuttamien tarpeiden tyydyttämiseksi, eikä lujaan valtiovallan puuttumiseen.

Tällä hetkellä Italiassa arvellaan olevan peräti 650 000 laitonta siirtolaista. Alkuvuodesta Italiaan on saapunut jo 10 000 henkilöä, mikä peräti kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.


Lähde: Uutiskynnys.fi

torstai 8. toukokuuta 2008

PERUSSUOMALAISET HYLJEKSIVÄT - KANSA RAKASTAA !

,
Koko SKS:n historian ja poliittisen olemassaolon aikana Perussuomalaiset muka-isänmaallisena puolueena ovat vastustaneet ja pyrkineet kaikin tavoin mustamaalaamaan ja hankaloittamaan Sinivalkoisten (SKS) toimintaa. Perussuomalaiset olisivat luonnollinen vaaliliittokumppani, mutta viimeistään puheenjohtaja Soinin mahtikäskyllä on tähänmennessä aina murskattu jo piiritasollakin sovitut vaaliliittosuunnitelmat.

Vaikka Perussuomalaiset hyljeksivätkin näin tökeröllä tavalla kansanliikettämme, ei sillä näytä olevan mitään vaikutusta kansan itsensä rakkauteen SKS:ää kohtaan -päinvastoin! Hyljeksimällä suoraselkäistä, rehellistä, ryhdikästä ja 100%:sti aitoa kansallismielistä ja isänmaallista sinivalkoista kansanliikettämme, tulee SKS saamaan jatkossakin varmasti unohdetun ja vähäosaisen kansan varauksettoman tuen ja rakkauden taaksensa.

Piristysruiske SKS:n imagolle kohdattiin Kansallisena veteraanipäivänä 27.04.2008, kun Soinilaisten halveksima puheenjohtajamme Olavi Mäenpää pyydettiin juhlapuhujaksi Kansallisen veteraanipäivän alueelliseen juhlatilaisuuteen Askaisten Mannerheim-ristin ritarien ritaripuistossa! Tästä uutinen alla.


KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN ALUEELLINEN JUHLA ASKAISTEN MANNERHEIM-RISTIN
RITARIEN RITARIPUISTOSSA 27.4.2008 :


Tilaisuus alkoi klo.10 juhlajumalanpalveluksella Askaisten kirkossa.
Jumalanpalveluksen jälkeen suoritettiin seppeleen lasku sankarihaudoilla.

Seppeleenlaskun jälkeen kunniavieraina olleet sotaveteraanit, kutsuvieraat ja muu juhlayleisö siirtyi ratsukkojen johtamana ritaripuistoon.
Siellä juhlayleisö veisasi aluksi virren 577; 3,9.

Sitten vuorossa oli seppeleenlasku ritaripuiston muistomerkille. Koskettavan juhlapuheen piti Sinivalkoisten puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu OLAVI MÄENPÄÄ.

Ritaripuiston juhlatilaisuuden jälkeen juhlayleisö siirtyi juhlalounaalle läheiseen Askaisten kouluun.

Uutinen ja lisää kuvamateriaalia on tarkasteltavissa SKS:n virallisella kotisivulla UUTISET-linkistä:

http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/


keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO POLVISTUI TOTUUDEN EDESSÄ !



Valtakunnansyyttäjänvirasto lähestyi minua päivämäärällä 28.02.2008 päivätyllä kirjeellä apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisena toimineen valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken ja asiassa esittelijänä toimineen valtionsyyttäjä Mika Illmanin johdolla päätöksellä syyttämättäjättämisestä koskien vähemmistövaltuutetun Mikko Puumalaisen 26.03.2007 vireillepanemaa tutkintapyyntöä ennen eduskuntavaaleja 2007 ylläpitämääni Commander66-sivustoa (joka on uudistettuna osoitteessa http://commander66.spaces.live.com/). Asian tutkinnalliseksi lähtöajankohdaksi on määritelty 07.02.2007 ja sitä on tutkittu rikosnimikkeellä "KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN", josta on määrätty sanktiot Suomen Rikoslain 11. luvun 8:nnessa pykälässä.

-NOUDATAMME LAKEJA JA ASETUKSIA!

Kuten syyttämättäjättämispäätöksen hyvin asiallisista ja seikkaperäisistä perusteluista sivu sivulta voidaan sanatarkasti havaita, olen pyrkinyt sivuston ylläpitäjän ominaisuudessa nimenomaan noudattamaan tarkasti Suomen lakia ja hyviä tapoja, lisäksi olen esittänyt kritiikkiä Suomen yleistä auktoriteettiasemaansa väärinkäyttävää maahanmuuttopolitiikasta vastaavaa kansan oman tahdon vastaista hallinto- ja virkakoneistoa vastaan. Samanlaista yhteiskuntakritiikkiä olen esittänyt maamme yleistä omaa unohdettua kansaamme sortavaa, byrokraattien mahtikäskyihin perustuvaa EU-politiikkaa vastaan.

-OMA KANSA ENSIN!

Syyttämättäjättämispäätöksessä todetaan lisäksi, että yksi poliittisen maailmankatsomukseni pääkohdista on oman kansamme hädänalaisten kansankerrosten asettaminen huomioonarvoiseen asemaan suhteessa maahamme saapuviin turvapaikan ja muiden sosiaalietuuksien väärinkäyttäjiin. Kaiken tämän todetaan tapahtuneen rekisteröidyn puolueen (SKS) eduskuntavaaliehdokkaana.

-EI IHMISVIHAA, VAAN KRITIIKKIÄ VALLITSEVAA POLITIIKKAA KOHTAAN!

Tätä valtakunnansyyttäjänviraston syyttämättäjättämispäätöstä voidaan osaltaan pitää myös ennakkopäätöksenä, varsinkin sellaisten tapausten suhteen, joissa poliitikko haluaa nimenomaan tuoda julki perusteltuja poliittisia argumentteja eri asiakokonaisuuksista, joilla halutaan vastustaa nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa, eikä niinkään esittää mitään halventavia kannanottoja, solvauksia tai vihaan yllyttävää retoriikkaa esimerkiksi itse maahanmuuttajista.


Allaolevien hyperlinkkien kautta pääset lukemaan koko valtakunansyyttäjänviraston neliosaisen päätöskirjelmän, joka mielestäni on erittäin asiallisesti perusteltu:

osa 1.
osa 2.
osa 3.
osa 4.

Ja tässä vielä luettavissa valtakunnansyyttäjänviraston ratkaisun tiivistelmä ko. asiassa:

http://www.vksv.oikeus.fi/Etusivu/Ratkaisuja/Ratkaisuja2008/1205254168145

Asia on luettavissa myös puolueemme virallisilla verkkosivuilla UUTISET-linkistä:

http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

ÄLYKÄÄPIÖTKIN ASIAAMME EDISTÄMÄSSÄ!



Netissä on jo viime vuoden helmikuusta asti ollut julkaistuna ja allekirjoitettavana nettiadressi puolueemme Suomen Kansan Sinivalkoiset (SKS) kieltämisestä muka rasistisena! Näin älykääpiötkin siis kantavat "kortensa kekoomme" Asiamme edistämiseksi! Tänään mm. Turun Sanomat (TS) antoi nettiadressin puuhastelijoille lisää tuulta purjeisiin (naurua kolmannella...):

Turun Sanomissa tänään olleen jutun Mäenpäätä vastaan kerättävästä adressista voi lukea täältä:
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2008-01-23,104:2:513187,1:0:0:0:0:0:

Julkaistu 23.1.2008 1:31:47

Mäenpään puoluetta vastaan nettiadressilla

Hanne Yli-Parkas

Turkulaisen kaupunginvaltuutetun Olavi Mäenpään puoluetta vastaan on perustettu adressi internetin adressit.com-palveluun. Nimilistan tavoitteena on valittaa oikeusministeriöön Mäenpään suunnitelmista rekisteröidä Suomen kansan sinivalkoiset -puolue uudelleen.

Kun adressiin on kertynyt tarpeeksi nimiä, listan perustaja Reijo Raunio lupaa toimittaa nimilistan oikeusministeri Tuija Braxille (vihr). Lopullisena tavoitteena on estää koko puolueen perustaminen.

Viime vuoden helmikuussa perustettu adressi on toistaiseksi kerännyt hieman yli viisikymmentä nimeä. Eniten nimiä on kertynyt tähän mennessä tiistaina.

- Jos SKS saa kerättyä kannattajakorttinsa ja hakee puolueeksi rekisteröintiä, on ainoa oikea toimintatapa se, että mahdollisimman moni valittaa asiasta oikeusministeriöön. Matti Vanhasen hallitusohjelmassakin on maininta, että tällaisten rasististen ääriliikkeiden toiminta pitäisi estää, Raunio selvittää nettisivulla hanketta. Turun Sanomat ei tavoittanut Rauniota tiistaina.


Mäenpää pitää hölynpölynä

Mäenpää kertoo kuulleensa nettiadressista. Hän pitää hanketta hölynpölynä.

- Olen myös surullisella ja vihaisellakin mielellä siitä, että isänmaallista aatetta yritetään näin sabotoida. Toimimme lakien, asetusten ja hyvien tapojen mukaisesti. Puolue on jo kertaalleen rekisteröity puolueeksi. Koska säännöt ja toimintatapamme eivät ole muuttuneet mihinkään, rekisteröidään puolue taatusti uudelleen, Mäenpää luottaa.

Hänen mukaansa adressin kerääjät itse asiassa helpottavat rekisteröintihanketta ja kannattajakorttien keruuta.

- Tähtäimessämme on edelleen kesä-heinäkuun vaihde. Työ on edennyt tasaisen tappavaan tahtiin.

Oikeusministeriö poisti Suomen kansan sinivalkoiset puoluerekisteristä viime keväänä. Puolue poistettiin rekisteristä, koska se ei saanut kansanedustajia kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa.

Vuoden 2007 ja 2003 eduskuntavaaleissa vaille paikkoja jäivät myös Suomen työväenpuolue, Itsenäisyyspuolue, Liberaalit, Muutosvoimat Suomi, Köyhien asialla, Yhteisvastuu-puolue ja Suomen isänmaallinen kansanliike.

Takaisin rekisteriin puolueet voivat päästä, jos ne keräävät tuekseen 5 000 nimen kannattajakortit.

Ja tässä vielä suora hyperlinkki tuon älykääpiöiden onnettoman nettiadressin allekirjoittamiseksi, sikäli kun se aivan oikeasti jotakuta kiinnostaa:

SKS KIELLETTÄVÄ RASISTISENA !

perjantai 9. marraskuuta 2007

JOKELAN TRAGEDIA - KETÄÄN EI JÄTETÄ YKSIN!



Tuusulan Jokelan yläasteen ja lukion kouluammuskelun tragedia on tietysti viimepäivinä ollut kaikkien lähimmäisten huulilla ja ajatuksissa. Tragediassa 9 ihmistä, joista 7:llä varmasti vielä elämä käytännöllisesti katsoen edessäpäin (rehtori ja terveydenhoitajahan olivat vanhempaa sukupolvea) menettivät oikeuden elää ja uskoa parempaan huomiseen ja kehittää ja rakentaa tulevaisuuttaan.

Tämä on tietysti ensisilmäyksellä täysin käsittämätön ja järkyttävä, suurta surua, murhetta ja tuskaa aiheuttava asiakokonaisuus. Tällä päivämäärällä olemme jo kuitenkin hiljaiset hetket ja suruliputukset toimittaneet ja muistokynttilät polttaneet. Hautajaiset ovat vielä edessäpäin. Uhrien omaisten, sukulaisten, ystävien ja yleensäkin lähimmäisten suru on varmasti suuri ja monien osalta varmasti vielä raskas ja pitkäaikainen henkinen taakka jaksettavaksi ja kannettavaksi.

Minulla itsellänikään eivät sanat yksinkertaisesti riitä ilmaisemaan emotionaalista myötätuntoani ja osanottoani uhrien lähimmäisten surutaakkaan. Ja tietysti minun vaikutusmahdollisuuteni täältä kaukaa Oulusta ovat inhimillisesti katsoen sangen vähäiset. Mutta yksi tärkeä asia, jonka minä voin tehdä ja johon kaikkia muitakin Jeesuksen veren suojiin turvaavia uskovaisia kautta Suomen pyydän ja kehoitan ryhtymään on rukoileminen Jokelan tragedian uhrien omaisten ja muidenkin lähimmäisten puolesta!

Herra, anna heille armosi, laupeutesi ja rakkautesi mukaisesti tarpeeksi voimaa käydä läpi tämä inhimillinen tragedia ja raskas henkinen surutaakka! Herra, anna heille voimia jaksaa jälleen luoda katse uudestaan kohti tulevia aikoja. Herra, sinä näet meidän sieluumme ja sydämeemme, pyyhi sieltä pois kaikki mahdollinen viha, katkeruus ja anteeksiantamattomuus, sinulle se Herra on mahdollista, vaikkei se ihmisluonnolle sitä olisikaan! Pyyhi lopulta kaikki kyyneleet ja suru kokonaan pois uhrien omaisten ja lähimmäisten silmistä! Amen.

Tämän vakavan surun, tuskan ja ahdistuksen keskellä tahdon peräänkuuluttaa ennenkaikkea sosiaalista yhteisvastuun henkeä vanhan sodanaikaisen sanontatavan mukaan -kaveria ei jätetä! Kaveria ei jätetty silloinkaan, eikä tule jättää nytkään! Ja nimenomaan tahdon peräänkuuluttaa meidän jokaisen ihmisyksilön sosiaalista vastuuta lähimmäisistämme: Ketään ei jätetä yksin! Ketään ei hylätä, ketään ei jätetä sosiaalisen joukon ulkopuolelle, edelleenkään ketään, ei ketään väheksytä, pilkata, painosteta tai kiusata! Ketään ei pahoinpidellä -ei henkisesti, eikä fyysisesti. Muistakaa, että meillä on suuri sosiaalinen vastuu lähimmäisistämme! Kysymyksessähän oli yli 400 oppilaan kouluyhteisö. Ja suoranainen vaatimukseni on, että ihmiset tuollaisessa yhteisössä inhimillisten ja sosiaalisten vuorovaikutusperiaatteiden mukaisesti huolehtivat lähimmäisistään -niin hyvinä kuin vaikeinakin päivinä!

Minä tahdon esittää nyt Jokelan joukkosurman tekijän lähimmäisille vakavan kysymyksen, en syyttääkseni heitä mistään, vaan kehittävässä hengessä edesauttaakseni tulevaisuutta kansallisen ja sosiaalisen yhteisvastuullisuuden kokonaisvaltaisessa rakentamisessa : huolehditteko tarpeeksi yhteisvastuullisesti lähimmäisestänne vai jätittekö hänet yksin? Tästälähtien, ihmiset, muistakaamme, että ketään ei jätetä yksin!

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

TAAS RAISKAUS OULUSSA!


Nainen raiskattiin Oulun keskustassa

Kotimaa/Julkaistu: 28.10.2007 17:48:04/Muokattu: 29.10.2007

Poliisi on pidättänyt vuonna 1969 syntyneen ulkomaalaistaustaisen miehen epäiltynä Oulussa sunnuntaina aamuyöstä tapahtuneesta raiskauksesta. Miehen epäillään raiskanneen vuonna 1984 syntyneen Oulun ympäristökunnasta kotoisin olevan naisen.

Verkkolehti Kalevan mukaan nainen oli pyytänyt aamuyöllä kello neljän aikaan kyytiä keskustassa ajelleelta mieheltä Tuiran kaupunginosaan ystäviensä luokse. Mies oli luvannut kyydin. Kun he saapuivat Tuiraan, mies oli vaatinut naiselta seksiä maksuksi kyydistä.

Nainen oli kieltäytynyt seksistä, jolloin mies oli raiskannut hänet autossa. Raiskauksen jälkeen mies oli kyydinnyt naisen takaisin Oulun keskustaan.

Keskustassa nainen oli kertonut tapauksesta sivullisille, jotka hälyttivät paikalle poliisin. Uhri toimitettiin Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan tutkimuksia varten. Poliisi jatkaa miehen kuulusteluja asian selvittämiseksi.


Lähde hyperlinkistä: Uutiskynnys tai Kaleva

perjantai 26. lokakuuta 2007

TAMMESTA RIKOSTUTKINTAPYYNTÖ!



Puolueeme puheenjohtaja Olavi Mäenpää ja Helsingin aluejohtaja Antero Manninen ovat tänään tehneet merkittävän rikostutkintapyynnön Suomeen islamilaista puoluetta kaavailevaa "Islamin Aika" r.y:n puheenjohtajaa Abdullah Tammea kohtaan Helsingin poliisille. Rikostutkintapyynnössä Helsingin poliisia pyydetään tutkimaan syyllistyikö Abdullah Tammi City-lehden n:ro 20/2007 hänelle henkilökohtaisesti tehdyssä haastattelussa Suomen rikoslain 17:n luvun 10&:n vastaiseen menettelyyn (mm. uskonrauhan rikkominen).

Haastattelussaan Tammi islamista tuttuun tapaansa nimittelee kristittyjen ehtoollista järkeä vailla olevaksi "veriseksi toiminnaksi" ja jopa kannibalismiksi! Islamilaiseen tapaansa Tammi myös alentaa Jumalan ainokaisen Pojan, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen pelkästään profeetan tasoiseksi. Tämähän on tietysti syvä loukkaus koko kristillistä teologiaa kohtaan.

Julkaisen tässä yhteydessä vielä puheenjohtajamme Olavi Mäenpään tänään kirjoittaman tiedonannon tiedotusvälineille; se kuuluu seuraavanlaisesti:


26.10.2007
TIEDOTUSVÄLINEILLE


Oheisena tiedoksenne Helsingin poliisille jättämämme rikostutkintapyyntö,
koskien Islamilais-puolueen puheenjohtaja Abdullah Tammea.
Rikosnimike: uskonrauhan rikkominen (rikoslaki 17 luku 10§).


Antero Manninen
toimitusjohtaja
Suomen Kansan Sinivalkoiset, aluejohtaja
Helsinki 0500-498676

Olavi Mäenpää
kaupunginvaltuutettu
Suomen Kansan Sinivalkoiset, puheenjohtaja
Turku 050-5590119

---------------------------------------------------------

Helsingin kihlakunnan poliisilaitos
Pasilanraitio 13
00240 Helsinki


RIKOSTUTKINTAPYYNTÖ

Rikostutkintapyynnön tekijät:

Antero Manninen, toimitusjohtaja, Väinö Auerin katu 6 B 16, 00560 Helsinki
Olavi Mäenpää, kaupunginvaltuutettu, Lumikonkatu 2 B 59, 20240 Turku

Allekirjoittaneet pyytävät poliisia viipymättä tutkimaan,
onko Helsingin kaupungista oleva
Abdullah Tammi syyllistynyt rikoslain 17 luvun 10§:n
mukaan rangaistavaan uskonrauhan
rikkomiseen City-lehden numerossa 20/2007 antamissaan haastattelu lausunnoissa.

Haastattelu lausunnoissa Tammi lausuu Herran
pyhästä ehtoollisesta ja Jeesuksesta Kristuksesta seuraavaa:
"Se on erittäin veristä toimintaa, siinä ei ole yhtään järkeä.
Se on kannibalismia ja häpäisyä profeetta Jeesusta kohtaan."

Rikoslain 17 luvun 10§ kuuluu seuraavasti:

Uskonrauhan rikkominen, joka:

1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa
julkisesti herjaa tai häpäisee sitä,
mitä uskonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai
uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä.

Yhteenveto:

Lausunnoillaan Tammi loukkaa törkeällä tavalla Herran pyhää
ehtoollista, joka on yksi kristillisen kirkon pyhimmistä
sakramenteista, kutsuen sitä veriseksi toimitukseksi ja
kannibalismiksi sekä eritoten loukkaa törkeästi
Jeesuksen Kristuksen Jumaluutta, alentamalla hänet profeetaksi.
Nämä Tammen lausunnot ovat törkeä loukkaus
kaikkia kristyttyjä ja kristillisiä arvoja kunnioittavia
kohtaan, joihin allekirjoittaneetkin kristillisen kirkon jäseninä kuuluvat.

Vaadimme Abdullah Tammelle rangaistusta.

Liitämme oheen City-lehden 20/2007.


Helsingissä 26 lokakuuta 2007


Antero Manninen

Olavi Mäenpää


---------------------------------------------------------


Tässä vielä tarkka ote Suomen rikoslaista koskien em. tutkintapyyntöä:


Suomen laki/

Rikoslaki 17 luku 10 §
(V: 1.1.1999 M, A: 24.7.1988, SK: 563/1988)

"Uskonrauhan rikkominen. Joka

1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti
herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä tai

2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee Jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,

on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."


-Amen! Mitä tähän on enää lisäämistä?

tiistai 9. lokakuuta 2007

RETORISTA VUOROPUHELUA ISLAMISTIEN KANSSA!


Psychologist Wafa Sultan - Terrorism and Islam (video):
Psykologi Wafa Sultan, ajatteleva ja peloton nainen,
joka on islamin painajaisesta irti päässyt ja islamin
julmuuksia arvosteleva ja rohkeasti totuuden ja
vääryydet esiintuova kansalaisaktivisti Los Angelesissa!(englanninkielinen tekstitys)


LUOKAAMME VOIMAKASTAHTOINEN JA PÄÄTTÄVÄINEN KATSE TUOHON KESKIAJAN TASOLLA OLEVAAN IHMISTEN VAPAUDENRIISTOON JA NAISTEN NÖYRYYTTÄMISEEN JA ALISTAMISEEN PERUSTUVAAN USKONTOON JA LAUSAHTAKAAMME HEILLE HEIDÄN OMAAN RETORIIKKAANSA PERUSTUVAAN TYYLIIN NÄMÄ ESOTEERISTA YMMÄRTÄMYSTÄ KAIPAAVAT SÄKEET:


Tietäköön maailma,että vielä jonakin päivänä
lippumme alla marssivat voimat,jotka ovat valmiit
luovuttamaan tämän kauniin, jalon ja puhtaan Asiamme
puolesta sekä sielunsa että sydämensä ja tarvittaessa
vaikka koko maanpäällisen elämänsä uupumattomasti
noudattaen Kaitselmuksen heille määräämää tehtävää
ja Isänmaamme marttyyrien velvoittamaa taistelua!


Muistakoon maailma, että kanssamme marssivat joukot,
jotka ovat päättäneet viedä tahdonalaisesti ja
periksiantamattomasti Asiamme kaikkein vaikeimpienkin
ja raskaimpienkin vastoinkäymisten ja väliaikaisten
tappioidenkin läpi lopulta kohti kirkasta voittoamme!


Ymmärtäköön maailma, että yksikään sielu, joka uhrataan
Asiamme puolesta ei ole merkityksetön, eikä yksikään
taistelu, jonka Asiamme velvoittaa käymään, voi raueta
tyhjiin, vaan sielu sielulta ja taistelu taistelulta ne
rakentuvat yhtenäiseksi Isänmaanrakkauden alttarin
äärettömäksi uhriksi loputtomasta rakkaudestamme koko
maailmankatsomustamme kohtaan!


Tuntekoon maailma, kuinka taistelijaimme veri sitoo ja liittää
siskomme ja veljemme yhteen, yhtenäiseksi taistelevaiseksi
rintamaksi, jonka yhtenäistä voimaa ei mikään mahti
maailmassa voi murskata, ja joka on toteuttava Kaitselmuksen
tahdon omaa kansaamme ja maailmankatsomustamme kohtaan
viimeistä veripisaraa myöten!


Rukoilkoon maailma sinä päivänä, kun sanamme on laki,
että olisimme pitkämielisiä ja armahtavaisia vihollisiamme
kohtaan, koska muutoin se kaikki nauru ja pilkka, jonka näinä
aikoina olemme saaneet osaksemme, on muuttuva koko maailman
itkuksi ja suruksi!


Uhratkoon maailma vaikka kaikki voimansa ja koko mahtinsa meidät lyödäkseen,
mutta me emme antaudu milloinkaan, vaan taistelumme on päättyvä vasta,
kun Kaitselmuksen käsky on käyvä kohti Kirkkautta! Amen.


Huomio! Sopii mainiosti esitettäväksi resitatiivisesti esim. minareettien torneista, pian ehkä Suomessakin tutuksi tulevaan islamilaiseen tapaan! (sydämestäni toivon,että edelliset sanani ovat sarkasmia!)

lauantai 29. syyskuuta 2007

VAIKENEMINEN OLISI RIKOS !



NOUSKAAMME SEISOMAAN ASENNOSSA JA VIETTÄKÄÄMME HILJAINEN HETKI KOMMUNISMIN UHRIEN MUISTOLLE !

Rakas lähimmäiseni! Kommunismin ja Stalinin diktatuurin uhrina ihmiskunta menetti arviolta ainakin 44 miljoonaa ihmisyksilöä, joilta tämä raaka ja täysin epäonnistunut yhteiskuntajärjestelmä-kokeilu vei rikollisesti oikeuden elää! Muistellessamme tätä suurta rikosta koko ihmiskuntaa vastaan, on meillä näinä uuden kansallisen heräämisen ja valistuksen päivinä täysi oikeus ja suoranainen velvollisuuskin hiljentyä kommunismin uhrien muistolle ja miettiä samalla käsi sydämellemme asettaen, että oliko Neuvostoliitossa koskaan mitään muuta hyvää ja kaunista kuin itse Neuvostoliiton hymnin melodia -jos nyt edes sekään?...

Vielä tätäkin tärkeämpää näinä päivinä meidän on kuitenkin tietysti miettiä ja kysyä lähimmäisiltämme ja ennenkaikkea koko maailman nousevalta kansalliselta nuorisoltamme, voiko maailmamme nuoriso vielä jonakin päivänä antaa kuitenkin tämänkin rikoksen elämää vastaan tehneille kommunisteille anteeksi ja onko maailmamme nuorisolla oleva tarpeeksi uskoa, voimaa ja rohkeutta hyväksyä entiset kommunistit taistelemaan yhteiseen, uuteen kansalliseen rintamaan jalon, puhtaan, terveen ja kauniin nationalismin puolesta - vai tulemmeko vielä näkemään ihmiskunnan historiassa vuosikymmeniä, jolloin se kirjoitetaan yhä uudelleen lajitoverien verellä?...

Muistakaamme, että myös vaikeneminen kommunistien julmuuksista, hirmuteoista ja rikoksista koko ihmiskuntaa vastaan olisi suuri vääryys ja suoranainen rikos ajatellen nimenomaan sekä menneitä että tulevia maailmanhistoriallisia sukupolviamme!

" EI KOSKAAN ENÄÄ KOMMUNISMIA! "


Puheenjohtajaamme Olavi Mäenpäätä vapaasti lainatakseni -
ajat, jolloin Ladan venttiilit säädettiin sirpillä ja vasaralla ovat nyt vihdoinkin lopullisesti takanapäin sinivalkoisessa isänmaassamme: