Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansanliike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansanliike. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. syyskuuta 2009

HENKINEN VALMISTAUTUMINEN SISÄLLISSOTAAN!

Kansakuntaamme uhkaa väärämielisen globalisaation aiheuttama ennennäkemättömän raskas, vaikea ja vaarallinen, länsimaisen kulttuurin totaaliseen murtamiseen pyrkivä kulttuurinen uhka, joka ilmenee henkisesti uskontona.

Sen lisäksi, että saatamme tulevaisuudessa joutua taistelemaan tätä uhkaa vastaan fyysisin asein, tulee meidän varustautua sitä vastaan ennenkaikkea henkisesti ja jopa hengellisesti. Aikaa islamin lyömiseksi on vähän - kompromisseille sitä ei ole ollenkaan! Muistakaa sanani!







Julkaisen tässä nyt 10 lyhyttä ohjetta ennenkaikkea henkiseen ja hengelliseen taisteluun kulttuurillista ja hengellistä vihollistamme vastaan.


1. Älkää koskaan aliarvioiko vihollista! Lähes poikkeuksetta vihollisella on olemassa salaisia voimavaroja ja tiedostamattomiamme resursseja.

2. Muistakaa hiljaisuus ja vaikeneminen. Älkää vasikoiko, sillä se on petturuutta, jonka palkka on kuolema. Älkää myöskään huolimattomasti vahingossakaan levittäkö salaista tietoa vihollisten käsiin.

3. Hillitkää tunteene ja intohimonne ja pyrkikää voittamaan ja murtamaan ne rationaalisella suhteellisuudentajun ja järjen käytöllä. Vihollinen on brutaali ja pyrkii käyttämään tunne-elämämme heikkouksia hyväkseen.

4. Pitäkää hyvää huolta fyysisestä ja psyykkisestä kunnostanne. Terve sielu terveessä ruumiissa!

5. Opetelkaa naamioitumaan hyvin, niin että olemukseltanne tarpeen tullessa aivan sulaudutte vihollisen joukkoihin.

6. Opetelkaa valehtelemaan viholliselle hyvin päin naamaa. Ystävälle ei valehdella koskaan, mutta viholliselle saa valehdella vaikka aina. Muistakaa, että myös vihollinen valehtelee, joten älkää uskoko mitään, ennenkuin (varmistetusti tai todistetusti) itse näette sen.

7. Opetelkaa valvomaan niin henkisesti kuin fyysisestikin, sillä vihollinen iskee heikoimmalla hetkellä heikoimpaan kohtaan.

8. Luopukaa materialismista kokonaan. Vaikka menettäisitte kaiken maallisen omaisuutenne, henkisen maineenne ja kunnianne, muistakaa että ne ovat toisarvoisia Asiamme tärkeyteen nähden.

9. Tietäkää olevanne äärimmäisen oikeassa. Jos epäilette hetkeäkään Asiamme oikeutusta ja täten petätte itseänne, ette voi olla luotettavia taistelijoita.

10. Antakaa uskovaisten (kristittyjen) tehdä se, mikä heille kuuluukin, sillä islam on vihollinen sekä kulttuurillisesti, että uskonnollisesti (rukousrintamat, henkinen lohdutus ja tukeminen, puhelinpäivystykset...)

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua en halua olla kuulemassa yhtäkään kitisijää, joka valittaa henkisen valmentautumisen puutetta.

tiistai 15. syyskuuta 2009

EESPÄIN!

San. Petteri Malin (R.K.S.)





Aatteemme uusi aamu sarastaa,
Se feenikslinnun lailla syntyä saa,
Tuhkasta ja raunioista
Nousemme yhä uudestaan!

Ei päivä voisi nousta kirkkaammin,
Sill´ voimaa on taas takana tän´ kansankin.
Kun aatteessamme lähdemme taisteluun
Voi sitä raukkaa joka eteemme sattuu!

Miekoin, nuijin, heinähangoinkin,
Tää kansa marssii voittamattomanakin!
Eespäin rohkeasti vaan!
Kuolo korjatkoon tänään satoaan!

Vuodattakaamme tänäänkin
Vihollisen verta kuin ennenkin!
Maksakoot vihollinen lihallaan
Jokaisesta metristä isänmaan!

Taistelussa kuljemme voitokkaina!
Moraali meillä on aina korkealla!
Suurta väkilukua vastaankin
Me tuotamme viholliselle uuden tappionkin.

Eespäin veljet, siskotkin!
Historiaa teemme tänäänkin!
Jos ette kipua tunne, älkää pelätkö,
Sillä valhallan porteilla silloin olette.



¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤



Tämä kuulas syysaamu -ainakin täällä Oulussa, sai minut virittymään lähes hurmokselliselle runotuulelle. Nykyään olen -sen vähäisen ajan, mitä internetissä olen ollut- seikkaillut lähinnä facebookin taistelutoverien parissa.

Ja kuinkas ollakaan, tämä runoilijamme Petteri Malinin tämänaamuinen runo osui heti aamusta silmääni ja heti tunsin tietysti piston sydämessäni ja minun oli pyydettävä siinä samassa Petteriltä lupa tämän runon julkaisemiseen blogissani!

Minä, joka innostun herkästi, ehdin jo facebookin chatissä hehkuttaa runoilijaamme uudeksi "kansallismielisten runoilijaksi". No mutta, käsi sydämelle: Enkö muka ole oikeassa, kenties äärioikeassa, tässäkin asiassa?

perjantai 28. elokuuta 2009

SKS YRITETTIIN TAAS MURSKATA !

- Otsikkoa klikkaamalla pääset lukemaan koko TS:n tämänpäiväisen uutisen!

- Oma lisäys otsikkooni voisi kuulua aivan hyvin: "-Mutta me emme antaudu, ennen kuin viimeinen naula on naulattu arkkuumme!"

Kansallisena veteraanipäivänä 27.04.2008 Soinilaisten halveksima puheenjohtajamme Olavi Mäenpää pyydettiin juhlapuhujaksi Kansallisen veteraanipäivän alueelliseen juhlatilaisuuteen Askaisten Mannerheim-ristin ritarien ritaripuistossa! (TS:n muokattu kuva puheenjohtajastamme oli niin ala-arvoinen, etten viitsinyt sitä tähän laittaa)


En olisi kyllä ikinä uskonut, että Hans Huttusen tekaisema tutkintapyyntö SKS-kansanliikkeestämme ja puheenjohtajastamme Olavi Mäenpäästä olisi milloinkaan todellisuudessa johtanut minkäänlaiseen esitutkintaan! Mutta ihmeiden aika ei näköjään ole ohitse! Minun oli pakko käydä tarkistamassa asiantila tänään heti TS:n verkkosivulta, kun sain tietää uutisesta. Ja pitihän asia ottaa tietysti esille keskustelupalstoillakin ja mm. facebook-profiilissani.

Syyttäjä on nyt kuitenkin onneksi ja veronmaksajien varojen säästämiseksi päättänyt lopettaa esitutkinnan! Asiasta kirjoittaa tänään mm. Jari Heino Turun Sanomissa.

------------------------------------------------------------------------


Turun Sanomat 28.8 2009 13:50:24

Kihlakunnansyyttäjä Carita Lindfors on tehnyt päätöksen, jonka mukaan Turun kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpäätä (sks) koskeva esitutkinta lopetetaan. Jupakan lähtökohtana olivat Mäenpään entisen puoluetoverin Hans Huttusen väitteet sinivalkoisten kannattajakorttien väärentämisestä.

Lindfors on ratkaissut asian tutkinnanjohtajana toimineen Varsinais-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapelin Markku Kukon esityksestä.

– Tutkinnat jatkamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa tutkittavana olevan asian laatuun ja siitä mahdollisesti odotettavaan seuraamukseen. Tärkeä yksityinen tai yleinen etu ei vaadi esitutkinnan jatkamista, joten esitutkinta lopetetaan, päätöksessä sanotaan.

Mäenpää sanoo harkitsevansa nyt toimia sekä Huttusta että jupakasta uutisia julkaisseita tiedotusvälineitä kohtaan.

– Sekä Suomen kansan sinivalkoisten (Sks) että minun toimintani on asetettu kyseenalaiseen valoon, hän kommentoi.

Valtuutettu korostaa, että poliisi ei missään vaiheessa edes kuulustellut häntä. Hän tosin lähetti oma-aloitteisesti poliisille vastineen asiasta ilmestyneiden lehtijuttujen jälkeen.

Koko Jari Heinon artikkeli TS:ssä tätä klikkaamalla!(click)

Ja tätä klikkaamalla aukeaa hyperlinkki Olavin omaan blogiin!(click)

perjantai 7. elokuuta 2009

OIKEUSMINISTERIÖ ANTOI SIGNAALIN



Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.)


Koko aamupäivän on radiouutisissa toistettu tänään, kuinka toistaiseksi tuntematon taho, ja sellaiseksi melko varmasti jääväkin, on pyytänyt selvittämään Varsinais-Suomen poliisilaitosta, liittyykö SKS-kansanliikkeemme jo yli vuodentakaisten puoluehakemuksen epäselvyyksiin rikosta. Rikosylikonstaapeli Markku Kukko vahvistaa, että poliisi selvittää asiaa. Esitutkintaa ei ole ainakaan vielä aloitettu.

Yhdistyksemme lähetti viimevuotisten kuntavaalien alla 18. heinäkuuta oikeusministeriölle uuden hakemuksen puolueeksi rekisteröitymistä varten. Liitteenä oli yli 5 000 kannattajakorttia, jotka ovat edellytys puolueeksi pääsemiselle.

Oikeusministeriö ei kuitenkaan kelpuuttanut kortteja. Ministeriö ehti tarkistaa 600 kortin tiedot, joista 225:stä eli yli kolmanneksesta paljastui epäselvyyksiä. Tämä sai vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mielikuvituksen lentämään ja epäilemaan, että kortteihin olisi saatettu kirjata tietoja ihmisistä, joita ei ole olemassakaan.

Tämänpäiväinen Hesari kirjoittaa aiheesta. Hesarin uutisen mukaan yhdistyksen puheenjohtaja Olavi Mäenpää myöntää, että kannattajakorttien joukossa on toki saattanut olla näinkin suuressa otoksessa, siis yli 5000 korttia, keksittyjä henkilöitä. Yhdistyksemme ei kuitenkaan missään tapauksessa itse ole täyttänyt kortteja väärillä tiedoilla. Käytettävissä olleilla resursseillakaan kaikkien korttien pikkutarkka läpikäyminen olisi ollut lähinnä hulluutta.

"Totta kai epäilin itsekin osaa korteista, mutta kaikkien tietojen tarkistaminen on ihan mahdotonta", Mäenpää sanoo.

Yhdistys keräsi kannattajia paitsi kaduilla ja toreilla myös nettilomakkeen avulla. Kuka tahansa saattoi tulostaa kannattajakortin netistä ja lähettää sen täytettynä yhdistykselle.

Mäenpää epäilee, että jotkut tahot saattoivat haluta pilata tahallaan yhdistyksen pyrkimykset väärien kannattajatietojen avulla.

"Varsinkin perussuomalaisten piirissä oli kampanja, että sabotoidaan Mäenpään puoluehanke", Mäenpää muistuttaa.

Hänen mukaansa korteissa saattoi olla epäselvyyksiä myös muista syistä.

"Jos kannattajakortin allekirjoittaa ulkona ja sitten tipahtaa lumihiutale, niin muste voi levitä", hän huomauttaa.

Mäenpään mukaan yhdistys on tuhonnut alkuperäiset kannattajakortit. Ministeriöllä ja poliisilla on kuitenkin hallussaan jäljennöksiä niistä.

Koko Hesarin uutinen täältä:

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Poliisi+selvitt%C3%A4%C3%A4+Suomen+Kansan+Sinivalkoisten+puoluekorttien+ep%C3%A4selvyyksi%C3%A4/1135248266644


Kun ajatellaan sitä, että mahdollinen rikos, kannattajakorttien väärentäminen, on tapahtunut reilusti yli vuosi sitten, on tämän sinänsä mitättömän uutisen julkaisuajankohta mielenkiintoinen ja siinä samalla uutinen itsessäänkiin kasvattaa omaa merkitysarvoaan.

Eipä juuri parempaa ajankohtaa tuntemattoman tahon tekemälle esitutkintapyynnölle olisi voinut sekavissa toiveunissaankaan esimerkiksi päällikkö Juha Mäki-Ketelältä loppuunkäytetyn Ladan aikoinaan ostanut perussuomalainenkaan kuvitella, kuin juuri tämän ajankohdan! Vain pari päivää sitten päällikkö Mäki-Ketelä ilmoitti alkavansa yhdistyksensä kanssa kerätä kannattajakortteja puolueen rekisteröimistä varten!

Aikoinaan oikeusministeriö päätti Tuija Brax:in (vihr.) johdolla, että Suomessa ei SKS, eikä mikään muukaan poliittinen puolue, joka on omiaan jo pelkällä kuvitellulla olemassa olollaan vaikeuttamaan Suomen asemaa kansainvälisten ihmisoikeusyhteisöiden sekä EU:n edessä, saa tulla hänen valtakaudellaan, oikeusministerinä ollessaan, missään tapauksessa virallisesti rekisteröidyksi. Ja linja tuntuu pitävän.

Monet puolueet on minunkin elinaikanani Suomessa perustettu korttikampanjan avulla, eikä vielä kertaakaan yksiäkään planketteja ole käyty läpi suurennuslasin ja seulan kanssa. Lähinnä oikeusministeriö on keskittynyt laskemaan, että kortteja on todellakin yli vaaditun määrän. Tämä on ollut maan tapa.

Mutta nyt otteet ovat muuttuneet. Ja oikeusministeriö on siitä signaalinsa koko kansalle antanut, ensimmäisen kerran vuosi sitten SKS:n kannattajakortteja jätettäessä ja nyt tietysti vielä toisen kerran, kun uusi päällikkö Mäki-Ketelän ja hänen kannatajiensa organisoima puoluehanke uhkaa oikeusministeriön puhtaanapitokampanjaa.

Lisäksi saamme vain arvailla myöskin sen turhan ja aiheettoman pelonväristyksen määrää, joka tällaisella oikeusministeriön nostattamalla kohulla ja vielä mahdollisella esitutkinnalla, joko tahtomattaaan tai pahimmassa tapauksessa jopa oikeusministeriön suunnitelmien mukaisesti, aiheutetaan rehellisille ja suoraselkäisille SKS:n kannattajille ja tukijoille, jotka vilpittömin mielin ovat kantaneet kortensa kekoon ja allekirjoittaneet SKS:n kannattajakortin.

En voi tässä yhteydessä kuin toistaa viimesyksyiset sanani ja todeta sen tosiasian, että vielä toistaiseksi Suomen oikeusjärjestelmä on ollut pettämätön ja syyttömiä ei ole vielä koskaan tällaisissakaan tapauksissa todettu ilman todisteita syyllisiksi. Ja tähän oikeusjärjestelmään meidän on edelleen luottaminen, niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.

torstai 6. elokuuta 2009

UNOHDETUN KANSAN SLANGIA

Käyttäjän Kai Michael Aalto profiili | Luo merkki
Henkilön Kai Michael Aalto Facebook-profiili

Suomen Kansan Sinivalkoiset (SKS) - kansanliikkeellä on vajaan vuoden verran ollut oma tukiryhmä internetpalvelussa facebook. Tukiryhmän ylläpitoon on myös alusta asti kuulunut, tällä hetkellä vielä kuitenkin varsin vähän huomiota saanut, sinivalkoinen keskustelupalsta. Keskustelupalsta on tietysti muodostettu kansan syvien rivien tarpeesta ja sille on ollut aivan selkeä sosiaalinen tilaus.

Tämän tarpeen ovat luoneet nykyisten käytettävissä olevien keskustelupalstojen asenteellinen politisoituminen ja uudelleenjärjestäytyminen tiettyjen pienten kansallismielisten ryhmittymien ja etupiirien akateemiseksi temmellyskentäksi. Tällaisesta tilannekehityksestä ovat kärsineet ja kärsivät yhä ennenkaikkea ei-akateemiset ja ns. tavallisen kaduntallaajan retoriikkaa käyttävät kynäniekat. Heidän käyttämänsä unohdetun kansan slangi ei sen enemmän kieliopiltaan kuin sanastoltakaan muistuta akateemisissa "teekerhoissa" käytettävää tai suositeltua tyylisuuntaa.

Olette varmasti huomanneet, että kansallismielisellä keskustelupalstalla (network54) keskustelu on melko rajoitettua ja moni tuttavani onkin saanut sieltä bannit. Myöskin ns. Homma^^^-foorumi koostuu pääasiassa akateemisista keskustelijoista ja keskustelu sielläkin on rajoitettua. Suomi24:llä puolestaan ei ole SKS:lle omaa osiota keskustelupalstoilla ollenkaan, vaikka mm. kommunisteille, Köyhien Asialla-puolueelle ja itsenäisyyspuolueelle sellainen on. Itse ainakin olen jonkin verran kirjoitellut isänmaallisuus-palstalle, mutta tuota palstaa ei ylläpito oikein kykene kontrolloimaan, joten siellä "roiskuu, kun rapataan" ja koska sinne voi nimettömänä kirjoittaa, mitä haluaa, on jälkikin sen mukaista. Muutamia oikeudenkäynteihin johtaneita kunnianloukkaustapauksiakin on vuosien varrella kehkeytynyt.

Uuden keskustelupalstamme perusrakenteen toivon muodostuvan tavallisista ei-akateemisista nationalisteista, kadunmiehistä ja -naisista. Myös kielenkäyttö saa olla sen mukaista, ns. unohdetun kansan slangia, johon kuuluvat mm. sellaiset ilmaisut kuin vittu, perkele ja saatana. Kyllä tietysti virkakieltä ja sivistyssanojakin voi ja saa käyttää.

SKS-kansanliikkeen kannatuspohja on pitkälti, aivan samalla tavalla kuin perinteisen työväenliikkeen ja vasemmistonkin, ei-akateemisissa keskiluokkaisten ja sitä alempien perinteisten yhteiskuntaluokkien väestössä. Joten ymmärrettävästi selkeästi suurin osa unohdetun kansan slangin käyttäjistä löytyy SKS:n jäsenistöstä ja kannattajista ym. tukijoista. Tässä valossa onkin ymmärrettävää, että uusi keskustelupalsta toimii oivana avautumiskeinona ennenkaikkea tavalliselle SKS:n kannattajalle, mutta tietysti toki myös muillekin kirjoittajille ja vielä aivan erityisesti esimerkiksi sellaisille, jotka käyttämänsä retoriikan vuoksi aikojen saatossa on suorastaan heitetty ulos, bannattu, joltakin toiselta kansallismieliseltä keskustelupalstalta.

Hyvä on kuitenkin muistaa ikiaikainen totuus, jonka mukaan politiikassakin aina se, joka kykenee puhumaan kansalle kansan itsensä kielellä, saavuttaa myös kansan sielut ja sydämet ja sen vankkumattoman suosion.

Toivon uuden sinivalkoisen keskustelupalstamme kehittyvän kaikesta edellä olevasta huolimatta mahdollisimman laaja-alaiseksi, mutta myös ennenkaikkea säilyvän Suomen ei-akateemisten nationalistien ja isänmaansuojelijoiden kokoavana keskustelupalstana.


Tässä vielä keskustelupalstan osoite:

http://www.facebook.com/board.php?uid=26490568531

torstai 8. toukokuuta 2008

PERUSSUOMALAISET HYLJEKSIVÄT - KANSA RAKASTAA !

,
Koko SKS:n historian ja poliittisen olemassaolon aikana Perussuomalaiset muka-isänmaallisena puolueena ovat vastustaneet ja pyrkineet kaikin tavoin mustamaalaamaan ja hankaloittamaan Sinivalkoisten (SKS) toimintaa. Perussuomalaiset olisivat luonnollinen vaaliliittokumppani, mutta viimeistään puheenjohtaja Soinin mahtikäskyllä on tähänmennessä aina murskattu jo piiritasollakin sovitut vaaliliittosuunnitelmat.

Vaikka Perussuomalaiset hyljeksivätkin näin tökeröllä tavalla kansanliikettämme, ei sillä näytä olevan mitään vaikutusta kansan itsensä rakkauteen SKS:ää kohtaan -päinvastoin! Hyljeksimällä suoraselkäistä, rehellistä, ryhdikästä ja 100%:sti aitoa kansallismielistä ja isänmaallista sinivalkoista kansanliikettämme, tulee SKS saamaan jatkossakin varmasti unohdetun ja vähäosaisen kansan varauksettoman tuen ja rakkauden taaksensa.

Piristysruiske SKS:n imagolle kohdattiin Kansallisena veteraanipäivänä 27.04.2008, kun Soinilaisten halveksima puheenjohtajamme Olavi Mäenpää pyydettiin juhlapuhujaksi Kansallisen veteraanipäivän alueelliseen juhlatilaisuuteen Askaisten Mannerheim-ristin ritarien ritaripuistossa! Tästä uutinen alla.


KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN ALUEELLINEN JUHLA ASKAISTEN MANNERHEIM-RISTIN
RITARIEN RITARIPUISTOSSA 27.4.2008 :


Tilaisuus alkoi klo.10 juhlajumalanpalveluksella Askaisten kirkossa.
Jumalanpalveluksen jälkeen suoritettiin seppeleen lasku sankarihaudoilla.

Seppeleenlaskun jälkeen kunniavieraina olleet sotaveteraanit, kutsuvieraat ja muu juhlayleisö siirtyi ratsukkojen johtamana ritaripuistoon.
Siellä juhlayleisö veisasi aluksi virren 577; 3,9.

Sitten vuorossa oli seppeleenlasku ritaripuiston muistomerkille. Koskettavan juhlapuheen piti Sinivalkoisten puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu OLAVI MÄENPÄÄ.

Ritaripuiston juhlatilaisuuden jälkeen juhlayleisö siirtyi juhlalounaalle läheiseen Askaisten kouluun.

Uutinen ja lisää kuvamateriaalia on tarkasteltavissa SKS:n virallisella kotisivulla UUTISET-linkistä:

http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/


tiistai 28. elokuuta 2007

TULE ROHKEASTI MUKAAN SINIVALKOISTEN TAISTELUUN MYÖS OULUSSA!




Olen Kai Mikael Aalto, SKS:n Oulun piirin 42-vuotias aluejohtaja. Oulun tilanteen tuntien, voin todeta lyhyesti ja ytimekkäästi, että työsarkaa täällä riittää. Mutta yksin ei pärjää kukaan, joten toivonkin Oulun kansallismielisten osallistuvan ahkerasti rakentavassa hengessä ja yhteisrintamassa toimintaamme. Olen taisteleva, karaistunut, rehellinen ja suoraselkäinen isänmaansuojelija ja kotiemme ja kansamme puolustaja. Nykyisellään ainoa syyni toimia politiikassa tai ylipäätään äänestää ketään tai mitään, on uusi kansallinen nouseva voimamme: SKS (Suomen Kansan Sinivalkoiset-puolue).


Olen kiinteästi poliittisen katseeni kansamme tulevaisuuteen luova ja ihmiskunnan verisestä historiasta realistisesti läksynsä oppinut kansallismielinen kristillissosialisti. En ole natsi, en ole rasisti, en edes äärioikeistolainenkaan. En myöskään tunnusta nykyisin politiikassa vanhanaikaiseksi käynyttä oikeisto-vasemmisto-akselia. Hengellisesti olen ns. vapaita suuntia edustava karismaattinen protestantti vaatien mm. kirkon erottamista selkeästi valtiosta, joka ymmärrettävästi tarkoittaa nykyisenlaisen veronmaksajiamme rasittavan kirkollisveron ja täysin epäoikeudenmukaisten ja väärinkohdennettujen kirkkomme valtionapujen kokonaisvaltaista lakkauttamista sekä kirkollisen seurakuntapolitiikan selkeää eriyttämistä yhteiskunnallisesta puolue- ja reaalipolitiikasta.


Isänmaanrakkauden polte rinnassani antaa minulle suurta henkistä voimaa rakentua kansallismielisenä isänmaanystävänä, sekä järkähtämättömänä ja ryhdikkäänä kansamme suojelijana ja puolustajana. Tahdon puolustaa unohdettua kansaa, pientä ihmistä ja alkuperäistä luontoa, sekä monimuotoista elämää sen yhteydessä. Kukaan normaaliälyinen ihminen ei voi hyväksyä nykyisenlaista teknologiaan, yltiöpäiseen talouskasvuun ja pakonomaiseen kulutushysteriaan perustuvaa luontoäitimme suoranaista raiskausta. Eläinten oikeudet ovat sydämelläni jo pelkästään siksi,että eläin alkuperäisenä luontokappaleena on täysin puolustuskyvytön ihmisen kaikkinaista mielivaltaa vastaan.


Koen voimakkaasti, että kansalaisuuteni Suomessa ja rakkaus omaa kansaani ja isänmaatani kohtaan sekä kristillis-kansalliset periaatteeni ja isänmaamme hautakumpujen alta huutava sankareidemme ja marttyyriemme veri velvoittavat meitä suojelemaan isänmaatamme, puolustamaan sitä niin henkisesti kuin fyysisestikin, tarvittaessa vaikka loppuun asti taistellen. Tämähän viimekädessä merkitsee sitä, että olemme päämäärätietoisesti valmiit uhraamaan sielumme, sydämemme ja veremme viimeistä veripisaraa myöten periksiantamattomaan taisteluun isänmaamme ja kansamme lasten vapaan ja turvatun tulevaisuuden puolesta!


Maailmassa tällä hetkellä vallitsevan väärämielisen globalisaation aiheuttamat sekä kansainväliset että kansalliset ongelmat on kyettävä reilusti tunnustamaan ja niiden kimppuun on kyettävä käymään kovin ottein ja epäterveet ilmiöt on voimakastahtoisesti kitkettävä pois yhteiskunnastamme. Nykyisenkaltainen kansallisvaltioiden rajojen hämärtyminen tuo tullessaan ei-toivottua kansainvälisen suurkapitalismin pääomaliikettä, samoin kuin ei-toivottua ja yhä useimmissa valtioissa kansan itsensä taholta tuomittua immigraatiota sosiaalisaalistajineen ja elintasopakolaisineen.


Karvas totuus, joka meidän tulisi pikkuhiljaa kyetä hyväksymään - halusimmepa sitä tai emme - on että, todellinen sinivalkoinen esi-isiemme rakentama Suomi menetti kansanedustajien, ministereiden ja muiden valtaapitävien epärehellisen, kansan syviin riveihin kohdistuvan painostus- ja pelottelupolitiikan ansiosta ja tuloksena itsenäisyytensä ovelasti manipuloidun kansanäänestyksen seurauksena 01.01.1995. Jäljelle jäi kuitenkin toivon kipinä uudesta kansallisesta noususta. Ja tämän kipinän haluamme nyt sytyttää palavaan liekkiin!


Hallitsemattoman maahanmuuton ja vasemmistoradikaalien sekä viherpiipertäjien ylistämän monikulttuurisuusongelman myötä yhteiskuntamme kohtaa hyvin monenlaisia ja vakavia ongelmia, joista ennenkaikkea vakavat huumausaine- ja väkivalta- sekä seksuaalirikosten hyvinkin pöyristyttäviä piirteitä saaneet muodot eivät voi olla aiheuttamatta pelonsekaisen levottomuuden, ahdistuneisuuden ja huomattavan turvattomuuden tunnetta kansan syvien rivien, etenkin vanhenevan väestönosamme keskuudessa.

Meidän tarvitsee vain muistaa esim. Oulussa ja sen lähialueilla vuodenvaihteen 2006-2007 molemminpuolin tapahtuneet, suorastaan ennenkuulumattoman härskit, kuvottavat ja vakavat joukkoraiskaukset, joita tapahtui yksistään jo Oulun kaupungin alueella 3 tapausta ja joista paikallinen sanomalehti Kalevakin uskalsi sentään mainita edes jotakin. Ja vastaavanlaisia vakavia seksuaaliväkivaltarikoksia nimenomaan maahanmuuttajien tekeminä on Oulun lähimenneisyydessä jo toki enemmänkin.


Tällaisten rappiollisten yhteiskunnallisen kehityksen vääristymien, moraalittomuuden, tunnevammaisuuden, välinpitämättömyyden ja juppihengen ja suoranaisen uusröyhkeyden vallitessa, tahdon innostaa, kannustaa ja rohkaista jokaista Teitä sinivalkoista suomalaista suoristamaan selkänne, samalla nostaen jälleen päänne ylös ja tuntemaan Isänmaanrakkauden poltteen rinnassanne, sekä nousemaan kansallisesta rappiosta luoden ennakkoluulottomasti katseen kohti isänmaamme tulevaisuutta, jonka olemme rakentava luokkarajat murtavassa yhteisrintamassa ja kansallisen yhteisvastuun hengessä!


Vasta kun kansakunta seisoo lujalla pohjalla ja luottaa tarpeeksi tahdonalaisesti itseensä, voi sen lasten arvomaailma muodostua kansallisesti terveeksi ja kestäväksi. Ja tämä nouseva nuoriso on oleva tulevaisuuden toivomme, joka edelleen vie eteenpäin suomalais-kansallista kulttuuriamme ja teknologiaa sekä ennenkaikkea tietenkin kallisarvoista geneettistä perimäämme. Kansallisen heräämisen aika ja hetki on viimeistään nyt koittanut!


Emme voi enää vaieta! Meillä ei oikeastaan ole edes oikeutta siihen. Muistakaa, että esi-isämme eivät taistelleet turhaan luovuttaessaan kansalaistemme vapaan ja turvatun tulevaisuuden puolesta verensä! Jos tahdot taistella kanssamme ja marssia rinnallamme, ole vapaa ja ota rohkeasti yhteyttä esim. sähköpostitse tai puhelimella. Muistakaa, että yksikään Isänmaanrakkauden puolesta luovutettu sielu ei ole turha, tehtäviä ja toimintaa löytyy varmasti kaikille jokaisen omien resurssien ja kapasiteettien sekä muiden persoonakohtaisten ominaisuuksien mukaisesti.

ISÄNMAA KUTSUU JA ODOTTAA JUURI SINUA ESITTÄEN SINULLE LOOGISEN KYSYMYKSEN:"OLETKO VALMIS?" - SINULTA TARVITAAN VAIN VASTAUS: "AINA" !


Oma sähköpostini & messenger:

komentaja66@hotmail.com


gsm-päivystys/ ruuhka-aikoina myös vastaaja:

041 - 724 1522 / K.M.Aalto (24/7)


SKS:n (Suomen Kansan Sinivalkoiset-puolueen) viralliset kotisivut:
(Täältä löytyvät myös koko puolueen yhteystiedot valtakunnanlaajuisesti)

http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/


Kalevan uutisointia muukalaisten joukkoraiskauksista:

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=642962

Ja tässä vielä YLE TV1:n video Oulun joukkoraiskauksista YouTubella: