Vuosi vaihtui kunniamurhien konkretisoitumisen merkeissä sinivalkoisessa valtakunnassamme. Espoossa kauppakeskus Sellossa tapahtunut perinteisen muslimikäytännön mukainen kunniajoukkomurha hiljensi vuoden vaihtumisen juhlimiseen valmistautuneen Suomen totaalisesti. Nyt se, mitä saimme jo ensi aavistuksissamme tuntea ja kokea Ruotsista uutisoituna tammikuussa vuonna 2002 tapahtuneen verityön kautta (mainittu mm. allaolevassa videossa) on sitten vihdoinkin konkreettisesti totta sinivalkoisessa Suomessammekin!
En kirjoita vihdoinkin-adverbia tietystikään sen vuoksi, että olisin sairas verenhimoinen psykopaatti, vaan nimenomaan sen vuoksi, että vielä niiden viimeistenkin omaa kansaamme ja suomalaiskansallista kulttuuriamme halveksuvien, inhoavien tai peräti vihaavien, kansankokonaisuuteemme kuitenkin kuuluviksi haluttavien kansalaistemme, silmät vihdoinkin avautuisivat ja he saisivat konkreettisesti kokea, että se ulkomaisen invaasion aiheuttama uhka ja vaara, josta ainakin minä olen varoitellut jo 1980-luvun lopulta lähtien, on kaikista valtaapitävien hallussa olevan median suggestioista huolimatta, sittenkin konkreettisesti ja todistetusti aivan totta. Nyt viimeistenkin tähän asti epäilevästi kansallismielisiin voimiin suhtautuvien olisi kyllä syytä herätä ja nousta ylös itsepetoksen alhostaan!
Ensialkuun mediakin hehkutti totuttuun "mokuttaja-linjaansa" tyypillisesti, että "veriteko jatkaa ikävällä tavalla Myyrmannin pommi-iskun ja koulusurmien viitoittamaa tietä" - tämä on sitä tyypillistä valtaapitävien taholta syötettävää psykologista propagandaa, jolla kansanjoukot saadaan pysymään rauhallisina; sittemmin teolle löydettiin vielä lisää psykologisesti kaunisteltuja syitä toteamalla, että "tragedian taustalla ollut mustasukkaisuus näyttää paisuneen käsittämättömäksi veriteoksi." Kunniamurhista valtamedia ei ensialkuuun uskaltanut virkata sanaakaan.
Alunperin kosovolainen, vuonna 1966 syntynyt muslimimies, Ibrahim Shkupolli surmasi julmasti entisen naisystävänsä (Halal-teurastuksen malliin pää irti veitsellä) ja naisen neljä työtoveria (ampumalla). Lopuksi mies ampui itsensä. Neljä uhria ammuttiin aamupäivällä Sellon kauppakeskuksessa, joka oli täynnä ihmisiä. Kylmäverinen ammuskelu keskellä väkijoukkoa järkytti paikallaolijoiden lisäksi varmasti koko maata, joka näki tapahtumia TV:stä ja netistä.
Vaaran merkit olivat olleet jo pitkään ilmassa ja periaatteessa tiedossakin, mutta kysymys onkin vastuullisesta tiedostamisesta, eli viranomaiset olivat haluttomia tunnustamaan käytännön tosiasioita. Miehellä oli ihan selvästi tunnustettava rikostausta, hänet oli mm. tuomittu ampuma-aserikoksesta, pahoinpitelystä, määrätty lähestymiskieltoon, joka koski myös naisen työpaikkaa. Mies oli myös rikkonut useita kertoja tätä lähestymiskieltoa. Vaaraa ei silti tiedostettu tai tunnustettu. Ja näin Suomen rikoshistoriaan kirjattiin veret seisauttava kunniajoukkomurha.
Käsittämättömästi ja osittain järjenvastaisestikin Sellon tapaus herätti valtamediassa heti tuoreeltaan keskustelun turvatoimista ja on tietysti ymmärrettävää, että tämänkaltaisessa absurdissa keskustelussa ei päästy minkäänlaisiin tuloksiinkaan. Kansaltamme ei nimittäin valtamediakaan pysty salaamaan sitä tosiasiaa, että minkäänlaiset nykyisenkaltaiset turvatoimet ja niiden kiristäminen eivät nyt, eivätkä koskaan tulevaisuudessakaan, voi estää kunniaväkivaltaa. Kiitettävästi, etupäässä vapaan kansalaisjournalismin ja netissä tapahtuvan mielipiteenvaihdon (blogit, foorumit) ansiosta valtamediaa on päästy painostamaan sillätavoin, että media, tosin hyvin varovaisesti (mutta parempi, että edes pikkuhiljaa kumminkin!) alkaa tunnustaa Sellon verityön joukkosurman sijasta nimenomaan kunniaväkivaltaan pohjautuvaksi teoksi, jolla siis on merkittävät kulttuuriset taustat. Ja tätä myöten myös tervehenkisten maahanmuuttokriitikoidenkin ääni pääsee valtamediassa toivomamme terveen asenteenmuutoksen kautta tavallisen kansan tietoisuuteen.
Sellon kunniajoukkomurhan jälkeen useat lehdet yltyivät korostamaan, että kylmäveriseen väkivaltaan sortunut tekijä on itse vastuussa teoistaan, eikä asiaa pitäisi kohdistaa hänen edustamaansa kansanryhmää vastaan. Iltalehti yltyi muistuttamaan, että myös suomalaiset ovat syyllistyneet usein järkyttäviin veritekoihin. Iltalehti kuitenkin linjasi, että oleskelulupia ei tulisi jatkaa niille, jotka syyllistyvät toistuviin rikoksiin.
Ajankohtainen Kakkonen uskalsi tarttua "härkää sarvista":
Emme voi enää vaieta! Meillä ei oikeastaan ole edes oikeutta siihen. Muistakaa, että esi-isämme eivät taistelleet turhaan luovuttaessaan kansalaistemme vapaan ja turvatun tulevaisuuden puolesta verensä!
Jos tahdot taistella kanssamme ja marssia rinnallamme, ole vapaa ja ota rohkeasti yhteyttä esim. sähköpostitse tai puhelimella. Muistakaa, että yksikään Isänmaanrakkauden puolesta luovutettu sielu ei ole turha, tehtäviä ja toimintaa löytyy varmasti kaikille jokaisen omien resurssien ja kapasiteettien sekä muiden persoonakohtaisten ominaisuuksien mukaisesti.
ISÄNMAA KUTSUU JA ODOTTAA JUURI SINUA ESITTÄEN SINULLE LOOGISEN KYSYMYKSEN:"OLETKO VALMIS?" - SINULTA TARVITAAN VAIN VASTAUS: "AINA" !
Oma sähköpostini & messenger:
komentaja66@hotmail.com
gsm-päivystys/ ruuhka-aikoina myös vastaaja:
041 - 778 2604 / K.M.Aalto (24/7)
Blogeissani välitän sinivalkoisella totuuslinjalla vääristelemätöntä tietoa unohdetulle Kansallemme maailmankatsomuksestani sekä vanhojen puolueinstituutioiden ja valtamedian muokkaamista tai hiljentämistä poliittisista uutisaiheista. Tässä blogissa ovat arkistoituina kaikki blogspotissa "Emme voi enää vaieta!"-pääblogissani (http://komentaja.blogspot.com/) julkaisemani kirjoitukset alkaen syksystä 2007 aina tähän asti. Huomioikaa ajan myötä mahdollisesti muuttuneet yhteys- ym. tiedot!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteiskunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteiskunta. Näytä kaikki tekstit
tiistai 26. tammikuuta 2010
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
KUNNAT LEIKKAAVAT OMAISHOIDONTUKIA - JUMALAUTA!
Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitoa, joka määritellään hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoidon tuesta on laadittu uusi laki, joka tuli voimaan v. 2006. Monet kunnat ovat nähneet omaishoidon kustannus- ja laatutehokkaana verrattuna laitoshoitopaikkoihin. Monissa taloudellisen ahdingon jamassa taistelevissa kunnissa omaishoidontukea on voitu valitettavasti antaa vain eniten hoitoa ja huolenpitoa vaativien potilaiden hoitajille.

Löysä laki antaa kunnille huomattavaa harkinnanvaraa päätettäessä tähän toimintaan myönnettävästä määrärahasta, siksipä käytäntökin vaihtelee suuresti valtakunnallisesti. Omaishoidon tukeen kitsaasti suhtautuvien kuntien kannattaisi selvittää ja laskea, onko kitsaus tässä tukimuodossa kunnan edun mukaista sittenkään - ja ihmisen etua, lähimmäisenrakkauden nimessä, unohtamatta ollenkaan!
On hyvä muistaa, että kotona tapahtuva omaishoito on kustannuksiltaan vain kolmannes, jos sitäkään, verrattuna todella kalliiseen laitoshoitoon. Potilaan kannalta lähimmäisten antama omaishoito on usein laadukkaampaakin ja sehän annetaan vielä kaiken muun lisäksi tutussa ympäristössäkin. Kotihoitoon rohkaiseminen ja sen tukeminen on kaikkien kansallisen yhteisvastuun hengen mukainen etu, varsinkin kun laitoksissa on työvoima- ja resurssipulaa.
Tänä vuonna sosiaali- ja terveysministeriönkin helmikuussa kunnille antama laatusuositus ikäihmisten palveluista suosittaa ja painottaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, ehkäisevän toiminnan ja kotona asumisen tukemisen ensisijaisuutta. Tämäkin voidaan omalta osaltaan vahvasti tulkita omaishoitoa tukevaksi suositukseksi. Ja tämän mukaisesti uusilla valtuustoilla eri kunnissamme olisikin runsaasti työsarkaa nimenomaan omaishoidon kehittämisessä ja omaishoidontuen rationaalisessa jakamisessa.
Mutta minulla oli tänään aamulla ainakin lentää aamukahvit suun ohi - ja melkeimpä suoraan korville kuunnellasani radiosta aamupäivällä STT:n uutisia; nyt nimittäin käytännöllisesti katsoen kaikki Suomen kunnat ovat irtisanomassa - niin luit aivan oikein - irtisanomassa vuoden 2010 alusta kaikki omaishoidontuen sopimukset! Useat kunnat ovat irtisanoneet kaikki toistaiseksi voimassa olevat sopimukset. Kunnat ovat myös kiristäneet omaishoidon tuen kriteereitä pelkästään taloudellisiin syihin vetoamalla. Evätyn tuen tilalle ei ole aina tarjottu minkäänlaisia korvaavia palveluja (STT).
Tätä aamupäivällä radiosta kuulemaani uutista ei voida missään nimessä luokitella esimerkiksi muutaman vuoden takaiseksi "Ruokolahden leijonan" kaltaiseksi uutisankaksi, koska uutisen esitti niinkin arvovaltainen taho kuin STT! Mielenkiintoista tässä on vielä sekin, että kun yritin iltapäivällä hakea uutista vielä uudelleen netistä eri medioiden sivuilta, en löytänyt sitä ainakaan siinä muodossa kuin se radiossa esitettiin. Eli kannattaa myös muistaa sekin tosiasia, että STT:llä on oikeus muuttaa ja muokata uutista päivän mittaan, lähteen sinänsä muuttumatta miksikään.
No, rauhoitutaanpas nyt kuitenkin, eihän omaishoidontuki välttämättä siihen lakkaa, että sopimukset irtisanotaan, mutta kunnille se tulee antamaan ensi vuoden alusta aivan jokaisessa Suomen kunnassa täysin mielivaltaiset kädet omaishoidontuen jakamisessa, se on selviö. Ja kannattaa muistaa sekin pöyristyttävä tosiasia, että monissa Etelä-Suomen kunnissa omaishoidontuen sopimukset on irtisanottu jo kuluvan vuoden (2009!) alusta alkaen.
On helppo ajatella, kuten autoritäärinen valtiovallan ylläpitämä propagandakoneisto haluaakin antaa ymmärtää, että nykyinen vakava talouspoliittinen tilanteemme ja taloudellinen taantumamme, joka tulee vielä syventymään lamaksi, aivan kuin pakottaisi kuntamme kiristämään talouttansa. Tästähän ei todellisuudessa voi olla kysymys -kun ei edes saa olla kysymys, varsinkin jos yhteiskuntaa haluttaisiin johtaa ihmiskeskeisesti ja tarvittavan lähimmäisenrakkauden hengessä, sekä kaikenkattavan yhteiskuntapoliittisen totuuden, isänmaanrakkauden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä!
Kuntiemme taloutta ei nimittäin näinä päivinä kiristä -taantumasta viis- mikään muu niin paljon kuin hallitsematon muukalaisten invaasio kansaamme kohtaan. Ja tämän muukalaisten käsiinräjähtävän invaasion myötä kuntamme ovat pakoitetut ohjaamaan kaiken käytettävissä olevan taloudellisen kapasiteettinsa uusien turvapaikkakeskusten rakentamiseen, niiden ylläpitoon ja ennenkaikkea niiden räjähdysmäisesti kasvavan asiakaskunnan sosiaalisten perusedellytysten täyttämiseen! Ja toki turvapaikkabisnes syö kuntien taloutta muutenkin.Mutaturvat siis rälläävät omaishoidontuen kitsaat rahavarat.
Eikö lopulta olisi jalompaa, kauniimpaa ja puhtaampaa jo sekin, että jokainen ihminen ja kuntaa pienempi yhteisö, joka haluaa mutaturpia tänne lemmikeikseen, itse sopisi valtiovallan kanssa, että se ihminen/yhteisö itse huolehtii tavalla tai toisella lemmikkiensä kaikki kunnalliseksi taakaksi nykyisessä järjestelmässä muodostuvat kustannukset olemisesta elämiseen! Missä on kansallinen rationaalisuus, suhteellisuudentaju ja terveen järjen käyttö?
Ei kait tähän loppuun voi kuin rukoilla Herraamme: " Herra, tee kansastasi kyllin voimakas ja rohkea kestämään kaikki uhrit, jotka taistelumme on vaativa, Amen!"
lähde:
STT:n pienimuotoinen uutinen on luettavissa ainakn Turun Sanomien sivuilta:
http://www.ts.fi/online/kotimaa/77851.html
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Omaishoidon tukeminen kuuluu poliittisena agendana luonnollisesti myös SKS-kansanliikkeeseemme. Meillä on kokemusta omaishoidontyöstä aina kansanliikkeemme johtoa myöten ja minulla itsellänikin mm. äitini kautta; kaikissa vaaleissa meillä on ollut myös tätä arvokasta, jo kansallisen yhteisvastuunkin velvoittamaa omaishoidontyötä tekeviä ehdokkaina eri puolilla Suomea.
Omaishoidon tuen rajoja on tiukennettu tuntuvasti myös täällä pohjolan valkeassa kaupungissamme, Oulussa. Kannattaa huomioida, että nykyisin kunnat voivat leikata omaishoidon tuesta kohtalaisen helposti, sillä se on nimenomaan harkinnanvarainen tuki.
Ihan valtakunnallisena faktana omaishoidontuesta todettakoon, että n. 34 000 suomalaista saa omaishoidon tukea kuntansa sosiaalitoimesta. Ottakaa huomioon, että omaishoitajat hoitavat läheisiään 24 tuntia vuorokaudessa, tähän nähden keskimääräinen vajaan 500 euron kuukausittainen palkkio ei ole ollut mitenkään kohtuuton vaatimus. Minimipalkkiona on ollut aivan viime aikoihin asti vähän yli 300 euroa kuussa.
Useimmat hoidettavat ovat periaatteellisesti tietysti laitoshoitokunnossa. Vielä tätäkin huomionarvoisempaa on kuitenkin vielä se, että itse hoitajista puolet on eläkeikäisiä - ja kasvava ryhmä ovat yli 75-vuotiaat omaishoitajat, joilla itselläänkin saattaa olla vaikeita sairauksia! Valtakunnallisesti kaikkiaan 60 000 läheistä hoidetaan kotihoidossa.
Täällä Oulussa omaishoidontukea saa tänä vuonna yli 900 kuntalaista! Kehoitankin tässä yhteydessä kaikkia Oulun omaishoitajia liittymään tai olemaan ainakin muutoin yhteydessä Oulun Omashoitajien tukiyhdistykseen. Yhdistyksen yhteystiedot löytyvät alla olevasta linkistä:
http://www.oulunseudunomaishoitajat.fi/

lauantai 21. maaliskuuta 2009
SINIVALKOINEN VAPAUS - 10 TEESIÄ !
Sinivalkoinen vapaus ei ole mikään relevantti olemassa oleva agenda, vaan se on ihanteellinen tavoite ja päämäärä, johon päästään kovalla työllä ja taistelulla, jopa tarvittavia uhrauksia tehden ja taistelussa tappioita kärsien. Siksi hallittu fanaattisuuskin on tarpeen, jotta vihollinen on lopulta ymmärtävä, että meitä ei voi murskata kuin marssimalla kuolleitten ruumiittemme ylitse!
SINIVALKOINEN SUOMI ON:
1. Vapaa kaikkinaisesta EU:n riistovallasta, sekä EU:n aiheuttamista niin välittömistä kuin välillisistäkin, kansantalouttamme vakavasti vahingoittavista, talouspoliittisista velvoitteista.
2. Vapaa Islamin orjuudesta ja rikoksista, sekä rikosten keskiaikaisista tuomioista (kunniamurhat,lapsiavioliitot,halal-teurastus,kivitystuomiot jne.)
3. Vapaa hallitsemattoman globalisaation aiheuttamista ongelmista (vieraiden kulttuurien invaasio, rasismi, kansainvälinen rikollisuus, oman köyhälistömme sortaminen)
4. Vapaa kunnioittamaan isänmaamme marttyyreja, jotka lunastivat kansamme itsenäisyyden verellä, sekä kansallisen yhteisvastuun hengessä tukemaan yhä elossa olevia veteraanejamme ja heidän lähiomaisiaan.
5. Vapaa keinotekoisesta luokkavihasta.
6. Vapaa mielipide- ja mediakontrollista, sekä sanan ja mielipiteen ilmaisemisen oikeuden rajoittamisesta tai tukahduttamisesta.
7. Vapaa luonnonraiskauksesta ja eläinrääkkäyksestä.
8. Vapaa rahanvallasta, velkavankeudesta ja riistokapitalismista.
9. Vapaa sotilasliittoutumista (NATO).
10. Vapaa korruptiosta, byrokratiasta sekä kaikkinaisesta hallinto- ja virkakoneiston sekä oligarkisten monopolien, konsernien, kartellien ja muiden auktoriteettien mielivallasta ja väärinkäytöksistä.
SINIVALKOINEN ISÄNMAA KUTSUU SINUA TERVEESEEN TAISTELUUN KANSAMME PELASTAMISEKSI:
http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/
- JOKAINEN TAISTELIJA ON ARVOKAS -
torstai 8. tammikuuta 2009
PJ. OLAVI MÄENPÄÄN VASTINE KALEVAAN 09.01.-09

SKS-kansanliikkeemme puheenjohtaja Olavi Mäenpää on saattanut tietooni seuraavan vastineen / kannanoton Kalevassa 06.01.2009 julkaistuun uutiseen "Uusnatsihenkinen liike alkoi Oulusta", joka on luettavissa tästä linkistä:
http://www.kaleva.fi/plus/Uusnatsihenkinen_liike_alkoi_Oulusta_773412+0
Julkaisen tämän vastineen tässä blogissanikin siltä varalta, että pelkurimaisuudestaan tuntemani Kaleva ei sitä hyvien journalististen tapojen ja jopa asetusten ja lakien vastaisesti jostain syystä tee - eihän Kaleva julkaissut nettiversiossaan tähän uutiseen liittyvään julkiseen keskusteluun kirjoittamaani kahta aivan asiallista kommenttianikaan, joissa niissäkin ehdin jo tuoda esille V-P. Kortelaisen pettävän valheellisuuden.
Pj. Olavi Mäenpään vastine / kannanotto:
Lehtenne Plus-liitteessä käsiteltiin 6.1.2009 laajasti uusnatsihenkisen liikkeen alkua Oulusta. Artikkelissa mainittiin Veli-Pekka Kortelaisen suulla myöskin allekirjoittaneen johtama Suomen Kansan Sinivalkoiset. Hänen lausumastaan johtuen pyydän, että julkaisisitte seuraavan vastineen / kannanoton!
Kortelaisen hätävarjelun liioittelu!
Kaleva-Plus käsitteli (6.1.09) totuudenmukaisen ansiokkaasti Uusnatsihenkisen liikkeen alkua Oulusta. Erityisesti artikkeli kulminoitui oululaiseen Henrik Holappaan ja hänen kansallissosialistiseen internet-sivustoonsa.
Artikkelissa haastateltu perussuomalaisten Oulun puheenjohtaja Veli-Pekka Kortelainen yrittää sysätä johtamansa järjestön "natsihenkistä" viittaa järjestömme harteille lausumalla: "viime vuosina äärimielisemmät henkilöt ovat hakeutuneet muualle, kuten Suomen Kansan Sinivalkoiset".
Herra Holappaa emme tunne kuin siitä, että hän tiedusteli alkuvuodesta 2005 mahdollisuutta liittyä järjestöömme. Selvitimme hänen taustansa, jonka jälkeen ilmoitimme hänelle kohteliaasti: Kiitos ei! Sittemmin kuulimme hänen löytäneen poliittisen kodin perussuomalaisista, jossa hänet nähtävästi otettiin, juuri Kortelaisen toimesta, avosylin vastaan.
Muutoinkin Kortelaisen kannanotto oli täysin epäasiallinen - suorastaan valheellinen - sillä järjestöömme ei ole siirtynyt eikä muutoinkaan kuulu, Holapan kaltaisia "höyrypäitä". Mitä yleisesti tulee Kortelaisen lausumaan ihmettelemme suuresti, kuinka Kortelaisen kaltainen perussuomalaisten enemmistö on viime vuosina kiihkeästi liputtaneet erään tunnetun edesmenneen "taidemaalarin" aatteiden nimeen, mutta syksyn kunnallisvaalien jälkeen he ovat yht`äkkiä kiistäneetkin kaiken? Tästä oli hyvä esimerkki Kortelaisen hätävarjelun liioitteluksi tulkittava lausunto!
Kortelainen ja Perussuomalaiset siivotkoon itse aatteellisen pesänsä, koska ovat sen itse sotkeneetkin. Turha yrittää sysätä vastuuta muille. Ja totta vieköön, kyllä siinä pesässä siivousta riittää! Saattaa katketa poliittisesta harjasta varsikin kesken kaiken!
Suomen Kansan Sinivalkoiset
Olavi Mäenpää
puheenjohtaja
perjantai 26. syyskuuta 2008
VAIN TÄMÄN VUOKSI UHRAAMME ÄÄNEMME !

(kuvan sanoma: Muodostakaamme EU:n riistovallan tilalle pohjoismainen Pohjolan liitto!)
SUOMEN KANSAN SINIVALKOISET(SKS)- KANSANLIIKE OSALLISTUU YHTEISLISTOILLA LOKAKUUN 2008 KUNTAVAALEIHIN!
ME SUOMALAISET OLEMME SAANEET JO TARPEEKSEMME MUUKALAISTEN NÖYRISTELYSTÄ OMASSA RAKKAASSA SINIVALKOISESSA ISÄNMAASSAMME! KRISTITTY POHJOISMAINEN KULTTUURIMME EI SAA PÄÄTTYÄ ISLAMISTIEN VERILÖYLYYN! LÄNSIMAISTA OIKEUSJÄRJESTELMÄÄMME EI MURSKATA SHARIA-LAILLA!
SYKSYN 2008 KUNTAVAALEISSA TULEMME NÄKEMÄÄN, KUINKA KANSA NOUSEE PARHAAT TAISTELIJAT KÄRJESSÄÄN JA ELINTASOPAKOLAISTEN JA MUIDEN SOSIAALISAALISTAJIEN SEKÄ ISÄNMAANPETTUREIDEN ON AIKA KOHDATA KANSAN PUHUTTELU JA TÄTEN VASTATA KANSAN YHTENÄISEEN TAHTOON ISÄNMAANSUOJELIJOIDEN UHRATESSA ÄÄNENSÄ ISÄNMAANRAKKAUDEN UHRIALTTARILLE!
TÄMÄ KANSA EI TULE KOSKAAN POLVISTUMAAN ELINTASOPAKOLAISTEN EDESSÄ! YHTENÄISTÄ KANSAAMME EI VOI ORJUUTTAA! AIDOSTI ISÄNMAALLINEN JA KANSALLISHENKINEN SKS-KANSANLIIKE ASETTAA PÄTEVÄT EHDOKKAANSA ALTTIIKSI VALINNALLE LOKAKUUSSA 2008 TURUSSA, MASKUSSA , KOKKOLASSA JA OULUSSA!
ERITYISESTI TAHDOMME VAROITTAA ISÄNMAALLISUUDEN JA SUOMALAISKANSALLISUUDEN KAAPUIHIN PEITELLYISTÄ VALHEELLISISTA MUKA-ISÄNMAALLISISTA VANHAA JÄRJESTELMÄÄ NÖYRISTELEVISTÄ PUOLUEISTA KUTEN PERUSSUOMALAISET JA HEIDÄN EPÄISÄNMAALLISESTA ASENTEESTAAN, MIKÄ LOUKKAA JA HÄPÄISEE KAIKKIA TÄMÄN KANSAN RAKENTAMISEKSI SUUREN PANOKSENSA ANTANEITA, KUTEN KANSAMME VAPAAKSI TAISTELLEITA VETERAANEJA , SUURPERHEITÄ KASVATTANEITA KANSAMME ÄITEJÄ JA PITKÄN JA RASKAAN PÄIVÄTYÖN TEHNEITÄ TYÖLÄISIÄ HYVÄKSYMÄLLÄ NÄKYVILLE PAIKOILLE EHDOKKAIKSI SIVAREITA, HOMOSEKSUAALEJA JA JOPA ULKOMAALAISIA!
PERUSSUOMALAISTEN SELKÄRANGATTOMUUS JA VALEHTELU KANSAN SYVILLE RIVEILLE (MM. RASISMIN VASTAINEN SOPIMUS, ISLAMIN MYÖTÄILEMINEN, VALTAPUOLUEIDEN NÖYRISTELY) ON VIEVÄ PERUSSUOMALAISET KOHTI LOPULLISTA RATKAISUA! TOIVOMME TODELLAKIN, ETTÄ KANSAMME SILMÄT VIHDOINKIN AVAUTUVAT!
ÄÄNESTÄJÄT! VAALIT EIVÄT OLE KOSKAAN MIKÄÄN LEIKIN ASIA,VAAN VAKAVASTI OTETTAVA POLIITTINEN TAPAHTUMA, JOSSA ON KYSYMYKSESSÄ ENNENKAIKKEA ÄÄNESTÄJIEN OMAN TAHDON LAHJOMATON TOTEUTTAMINEN! MIETTIKÄÄ SIKSI TARKKAAN, MITEN ÄÄNENNE KÄYTÄTTE! ENÄÄ EI OLE VARAA EREHDYKSIIN!
PERUSSUOMALAISTEN KYLÄHULLUJEN ÄÄNESTÄMINEN VOI ANTAA HETKELLISESTI TYYDYTYKSEN TUNTEEN VIHALLESI SINUA MOUKAROINUTTA YHTEISKUNTAA KOHTAAN, MUTTA VAKAVAAN JA PITKÄJÄNNITTEISEEN POLITIIKANTEKOON NÄISTÄ PELLEILIJÖISTÄ EI VALITETTAVASTI OLE! JOKAINEN PERUSSUOMALAISELLE KYLÄHULLULLE ANNETTU ÄÄNI ON TUOMITTU KAIKKIEN TYHJIENKIN ÄÄNTEN LAILLA VAIN ILMENTÄMÄÄN ITSE NUMERON KIRJOITTAJANKIN VALITETTAVAA EHDOIN TAHDOIN TAPAHTUVAA JÄTTÄYTYMISTÄ POIS YHTEISTEN ASIOIDEN HOITAMISESTA JA SOSIAALISESTA VAIKUTTAMISESTA.
ÄÄNESTÄJÄT! SKS-KANSANLIIKE ON AINOA ISÄNMAALLISEN JA KANSALLISHENKISEN ÄÄNESTÄJÄN VAIHTOEHTO NÄISSÄKIN VAALEISSA! VASTUSTAJAMME OVAT MUSTAMAALANNEET, LEVITTÄNEET VÄÄRÄÄ TIETOA JA VALEHDELLEET IHMISILLE PÄIN NAAMAA SINIVALKOISESTA KANSANLIIKKEESTÄMME JA VAALIEHDOKKAISTAMME, JOITA HE EIVÄT TODELLISUUDESSA EDES TUNNE!
KAIKKI EHDOKKAAMME OVAT TARKAN JA HUOLELLISEN VALINNAN TULOS. ÄLKÄÄ PELJÄTKÖ TÄMÄN VUOKSI ANTAA ÄÄNTÄNNE JA TUKEANNE EHDOKKAILLEMME -VAIKKA ETTE NIMELLISESTI HEITÄ TUNTISIKAAN! ASIA RATKAISEE! KAIKKI EHDOKKAAMME OVAT VALMIIT PUOLUSTAMAAN SINIVALKOISTA KALLIILLA VERELLÄ LUNASTETTUA ISÄNMAATAMME JA ALISTETTUA KANSAAMME MUUKALAISTEN INVAASIOITA VASTAAN AINA VIIMEISTÄ VERIPISARAA MYÖTEN!
VETERAANIEN VERI HUUTAA HAUTAKUMPUJEN ALTA KEHOTTAEN MEITÄ VIIMEISEEN PONNISTUKSEEN! YKSIKÄÄN UHRI, JOKA ANNETAAN RAKKAAN SINIVALKOISEN ISÄNMAAMME PUOLESTA EI VARMASTI VOI OLLA TURHA. MUISTAKAAMME SE!
VOIMME JO KUULLA, KUINKA EU NATISEE LIITOKSISSAAN, MUTTA TAHDOMME VARMASTI MYÖS OLLA NÄKEMÄSSÄ PÄIVÄN, JOLLOIN KAHLEET KALAHTAVAT ALAS! VIELÄ ON KOITTAVA POHJOLAN KANSALLISMIELISTEN VOIMAVAROJEN YHDISTYMINEN! HANKKIKAAMME ISÄNMAANPETTUREIDEN MYYMÄ ITSENÄISYYTEMME TAKAISIN! YHTEISRINTAMASSA OLEMME VOIMAKKAITA!
JOKAINEN IHMINEN JA ELÄMÄ ON NIIN ARVOKAS, ETTÄ SE ON PELASTETTAVA ISLAMIN KIROUKSELTA! AIKAA EI OLE TUHLATTAVISSA. EMME MYÖSKÄÄN SAA ALISTUA SALAKAVALIIN KOMPROMISSEIHIN ISLAMIN KANSSA! AIKAA KANSAMME PELASTAMISEKSI ON VÄHÄN, KOMPROMISSEILLE SITÄ EI OLE OLLENKAAN!
NYT KANSA, NOUSE YLÖS JA ANNA MYRSKYN PUHJETA!
Tunnisteet:
anti-islam,
EU:n riistovalta,
homoseksuaali,
isänmaallisuus,
isänmaanrakkaus,
kansallismielisyys,
nationalismi,
perussuomalaiset,
Pohjolan Liitto,
sivari,
uhriäänet,
ulkomaalainen,
yhteiskunta
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS - KAIKEN PAHAN ALKU JA JUURI!

Kauhajoen eilinen (23.09.) kouluammuskelutragedia on toinen millä mittakaavalla tahansa tutkittuna vakava kouluammuskeluturma vuoden sisällä Suomessa. Uhreja oli nyt 11, Jokelassa kaatuneita oli 9. Vilpitön ja myötätuntoinen osannottoni kaikille turmassa menehtyneiden uhrien omaisille näin heti alkuun! Tragediassa menehtyneiden ihmisten elämät olivat kaikki arvokkaita kaikkivaltiaan Jumalan silmissä, vaikka juuri tällä hetkellä saattaisikin tuntua siltä, että heidän elämäntyönsä jäi kesken.
Monenlaisia yhteiskunnallisen elämän parannuksia mitä erinäisimmiltä tahoilta, merkittävästi myös valtaapitävien ja päättäjien taholta, on ehditty vaatia, mm. ampuma-aselain tiukentamista etenkin käsiaseiden osalta, on vaadittu turvallisuuden lisäämistä mm. juuri kouluissa -jopa aina metallinpaljastimia myöten! Samalla ei kuitenkaan ymmärretä, että todellinen ja esoteerisin ongelma yhteiskunnassamme nykyaikana on kaikenkattava välinpitämättömyys ja rakkaudettomuus lähimmäisiämme kohtaan.
SKS-kansanliike ehtikin jo vaatia Oulun kunnallisvaaliohjelmassaan voimakasta panostamista Oulun mielenterveys- ja päihdehuollon resurssien ja kapasiteettien kehittämiseen (vrt. kohta 20). Mielenterveys -ja päihdetyön resurssien rationaalinen ja älykkäästi toteutettu lisääminen on yhteiskunnan taholta ensimmäinen askel kohti valoisampaa huomista. Toinen askel on ongelmaperheiden kokonaisvaltainen niin sosiaalinen kuin taloudellinenkin tukeminen. Kolmas askel on syrjäytymisvaarassa olevien yksilöiden ja yhteisöjen auttaminen tai edes kuuleminen tarpeeksi voimakastahtoisesti ja jo ensimmäisten hälyyttävien merkkien ilmaantuessa.
Jo sinivalkoisen kansaliikkeemme yleisohjelmassa todetaan, että Suomessa ei koskaan ole nuorisomme tilanne ollut yhtä epävarma ja onneton kuin nykyään. Yhteiskunnan tulisi kyetä takaamaan kansamme nuorisolle mahdollisuuksia toiveidensa ja unelmiensa toteuttamiseen. Perhe ja koti ovat nuorisomme tärkeimmät kasvattajat. Jokaisella nuorella tulisi olla mahdollisuus unelmiin -olla oman onnensa seppiä- kuten jo ammoisista ajoista asti supisuomalaiseen kansankultuuriin on kuulunutkin.
Terve perheympäristö on hyvinvoivan ihmisyksilön elämän ja tulevaisuuden perusta, yhteiskunta on rakennettava kansallisen yhteisvastuun hengessä terveelle pohjalle ihmisten ja perheiden varaan. Nykyinen vääristynyt yhteiskunnallinen kehitys saattaa kansamme lapsemme ja tulevat sukupolvet aivan kestämättömiin olosuhteisiin, joissa ihmisten henkinen vapaus ja onnellisuus vähenevät, sen sijaan rakkaudettomuus, röyhkeys ja ahneus valtaavat yhä enenevissä määrin ihmisten tunne-elämän käyttäytymispohjaa, samalla tunnevammaisuus, kovuus ja väkivalta lisääntyvät. Ja tätä myöten pelon ja kauhun tasapainon kanssa kamppaileva yhteiskuntamme on rakentamassa ympärilleen suojamuuria, jossa vankeus on ajallemme tyypillisesti psykofyysistä.
Kuten jo Jokelan ampumatragedian yhteydessä vetosin sosiaalisesti kaikkiin ihmisyksilöihin suhteessa lähimmäisiinsä, älkää jättäkö ketään yksin! Ketään ei hylätä eikä hyljeksitä, ketään ei jätetä sosiaalisen joukon ulkopuolelle, edelleenkään ketään, ei ketään väheksytä, pilkata, painosteta tai kiusata! Ketään ei pahoinpidellä -ei henkisesti, eikä fyysisesti. Muistakaa, että meillä on suuri sosiaalinen vastuu lähimmäisistämme! Välinpitämättömyys, joka johtaa verilöylyyn, on itsekin luokiteltavissa rikokseksi!
Kaikki välinpitämättömyyden 11 uhria, levätkää rauhassa! R.I.P.
TOTUUS JA RAKKAUS
Tunnisteet:
isänmaallisuus,
kansallismielisyys,
koulusurmat,
kristillissosialismi,
lähimmäisenrakkaus,
nuoriso,
politiikka,
sosiaalisuus,
välinpitämättömyys,
yhteiskunta,
yhteisvastuu
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
LÄHIÖIDEMME ARMEIJAT

Suomen lähiöissä kytee aikapommi, jonka laukeaminen on osittain suorassa suhteessa maahanmuuttajien integroimisen epäonnistumiseen kantaväestöömme. Suomalaisen kantaväestön köyhyys ja kaikkinainen sosiaalinen syrjäytyminen ovat suomalaisten kompaktilähiöiden perustavanlaatuisia ongelmia. Köyhyyden rajaksi tällä hetkellä määrittelisin bruttotuloina esim. yksinasuvalla 900e kuussa. Väestömme suhteellisen köyhyyden on todettu Suomessa olevan n. 11 % (2007).
Suomessa sosiaalietuisuuksia on 1990-luvun lamasta lähtien voimakkaasti karsittu ja indeksikorotuksia jätetty tekemättä. Lähiöissämme etenkin kasvukeskuksissa tämä on vaikeuttanut huomattavasti köyhien toimeentuloa johtaen mm. leipäjonoihin, psykososiaalisten ongelmavyyhtien lisääntymiseen ja huumausaine- sekä päihdeongelmien lisääntymiseen ja yleensäkin kaikenlaisen yhteiskunnallisen fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin kasvamiseen. On ollut havaittavissa jopa myös niin sanottua akanvirta-ilmiötä, jossa väestö muuttaa paremman elämän ja halvempien kustannusten toivossa takaisin maaseudulle.
Lähiöidemme oman suomalaisen kantaväestön kurjallistuminen entisestään on ollut omiaan aiheuttamaan katkeruutta kantaväestön keskuudessa, kun samoista sosiaalietuisuuksista on nyt samoissa elinolosuhteissa ja asuntoalueilla taistelemassa kulttuuriltaan -aina uskontoa myöten- nyt täysin vieras maahanmuuttajien yhä lisääntyvä sankka joukko.
Kulttuurien yhteentörmäys on ilmanmuuta väistämätöntä, kun esim. kaksi niinkin erilaista kulttuuria kuin islam ja pohjoismaiseen kristillisyyteemme rakentuva valtakulttuurimme kohtaavat. Juuri kun me suomalaiset olemme yrittäneet tottua hampaita kivistellen hyväksymään romanien väistämisvelvollisuudet, tulee nyt yhä kovempia paineita: sharia-laki kokonaisuudessaan, ympärileikkaukset, halal-teurastukset, naisten hunnutus ja muukin aivan käsittämätön alistaminen, unohtamatta sitä, että jokaiselle todelliselle muslimille uskossaan vankkumaton kristitty on koiran veroinen.
Eduskuntavaaleissa 2003 lähiöiden armeijat nousivat ensi kerran vastarintaan Helsingissä Perussuomalaisten listoilla olleen Tony Halmeen rohkeiden,rehellisten, ryhdikkäiden ja pelottomien omaa kansaamme puolustavien retoristen lausuntojen ja kokonaisvaltaisen esiintymisen johdosta. Tohtori Jussi Halla-aho yritti epäonnistuneesti ottaa Tonyn manttelinperijän paikan, muttei onnistunut -minun käsittääkseni lähinnä siksi, ettei hän ymmärtänyt tavallisen köyhän ja unohdetun kansan merkitystä maahanmuuttokriittisessä taistelussaan. Eikä tohtori Halla-aho tulekaan menestymään niin kauan, kun hän ylenkatsoo yhtäkään lähiöiden syrjäytynyttä oman kansamme hädänalaiseen väestönosaan kuuluvaa yksilöä.
Ongelma on yksinkertaisesti aina ollut ja tulee aina olemaan se, kuinka lähiöidemme köyhän, unohdetun ja vähäosaisen kansanosan armeijat saadaan aktivoitua liikkeelle, nyt ensitilassa äänestämään. Sillä lähiöiden armeijoiden nousun tai tuhon myötä omakin suomalaiskansallinen kulttuurimme tulee ennenpitkään nousemaan tai kaatumaan. Enää ei ole varaa kompromisseihin!
Turku on Suomessa toistaiseksi ainoa kaupunki, jossa lähiöiden potentiaaliset äänestäjät on saatu liikkeelle aina 1990-luvun alusta lähtien. Suomen Kansan Sinivalkoisten (SKS) puheenjohtaja Olavi Mäenpää lyö vaalit toisiensa jälkeen - varsinkin kunnallisvaaleissa - henkilökohtaisilla äänimäärillä jopa istuvat kansanedustajat ja ministerit. Valitettavasti hänen kannatuksensa ei vielä toistaiseksi ole riittänyt kuitenkaan kansanedustajanpaikkaan. Mutta nyt isänmaan taistelijat, otetaan näissä kunnallisvaaleissakin koko Suomen lähiöissä reilusti Turusta mallia!

Itsekin pidän "tukikohtaani" yhdessä Suomen suurimmista lähiöistä Oulun Rajakylässä, jonka pääkadun Tervakukkatien varrelta tämä kuva on.
Tunnisteet:
isänmaallisuus,
kansallismielisyys,
kristillissosialismi,
kuntasuunnittelu,
lähiöt,
nationalismi,
Olavi Mäenpää,
perussuomalaiset,
politiikka,
sinivalkoiset,
sks,
vaalit2008,
yhteiskunta
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
SYRJÄYTYMINEN - AIKAMME VITSAUS!

Jos hädänalaisen oman kansan syrjiminen tässä maassa (mm. asuntojonoissa,terveyskeskuksissa,sosiaaliturvassa jne.) jatkuu entiseen malliin, joutuvat kuvan kaltaiset Elovena-tytötkin kääntymään tulevaisuudessa jätehuolto- ja paperinkeräysfirmojen puoleen!
Sosiaalinen syrjäytyminen tarkoittaa yhteiskunnallisesta elämästä syrjään jäämistä. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa ihminen voi syrjäytyä monesta syystä ja monista eri objekteista, mm. työnteosta, opiskelusta, harrastuksista, yhteiskunnallisista vaatimuksista ja tuttavien näkemisestä. Syrjäytynyt voi viettää lopulta lähes koko aikansa yksin kotona. Syrjäytymiseen liittyy usein keskeisesti toivottomuus ja ahdistuneisuus, ihminen ei ole tyytyväinen tilaansa, mutta kokee olevansa suurten psykososiaalisten paineiden edessä lähes kyvytön parantamaan sitä mitenkään. Syrjäytyminen on myös rakenteeltaan noidankehä-tyyppinen ilmiö, joka itse kiihdyttää itseään ja näin psykososiaalinen oravanpyörä on loputtoman oloinen.
Syrjäytymistä voivat aiheuttaa esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyys, syrjintä monissa eri muodoissaan, mielenterveysongelmat, vammautuneisuus eri muodoissaan ja esim. alkoholisoituminen tai huumausaineiden käyttö. Erityisen herkkiä syrjäytymiselle ihmiset ovat elämän suurissa muutosvaiheissa, esimerkiksi koulun, työsuhteen tai parisuhteen päättyessä. Syrjäytyminen johtaa usein pitkittyessään ihmisen eristäytymiseen ympäröivästä yhteiskunnasta ja ihmissuhteiden katkeamiseen. Täten syrjäytyneen ihmissuhteetkin pyrkivät muodostumaan lähinnä toisista syrjäytyneistä.
Huomionarvoista nyky-yhteiskunnassakin on, että kokonainen yhteisökin kuten lähiö, kylä tai vaikkapa kerrostaloyhteisö voi syrjäytyä ympäristöstään ja toivoa ei tunnu näkyvän missään. Monissa suurissa suomalaisissa lähiöissä syrjäytyminen on ollut arkipäivää jo alusta asti, mutta yhteiskunta ei ole pystynyt tekemään ongelmalle mitään ja toisaalta nyt epätoivoiselta näyttävä maahanmuuttajien integroiminen kantaväestöön näyttää vain pahentaneen suomalaisen kantaväestön tulevaisuudennäkymiä. Epätoivoisuus johtaa usein päihdeongelmiin tai pahentaa entisiä ongelmia. Myös rikollisuus on valitettavasti keskimääräistä yleisempää syrjäytyneiden keskuudessa.
Syrjäytymiskierteeseen joutuneen ihmisen itsetunto heikkenee huomattavasti. Hänen kiinnostuksensa ympärillä olevaan yhteiskuntaan ja sen velvoitteisiin vähenee pikkuhiljaa. Myös halu vastuunkantamiseen ja lähimmäisistä sekä itsestään huolehtimiseen heikkenee näkyvästi. Psykologisesti syrjäytyminen aiheuttaa yksilölle usein pahan olon tunnetta, ahdistusta ja tuskaa, joka sitten on omiaan johtamaan ongelmien itsehoitoon esim. alkoholin tai muiden päihteiden muodossa.
Syrjäytyminen on vakava ajallemme tyypillinen yhteiskunnallinen ongelma. Huomionarvoista yhteiskuntapoliittisesti on, että syrjäytyneet joukot eivät ole yhteiskunnan tuottavia yksilöitä. He päinvastoin kuluttavat yhteiskunnan palveluja sosiaalituen, terveydenhuollon ja jopa poliisin ja vankeinhoidon muodossa. On esim. laskettu, että yhden syrjäytyneen nuoren elinkaaren kustannukset saattavat nousta miljoonaan euroon.
Suomen Kansan Sinivalkoiset (SKS) on tehty puolustamaan omaa hätää kärsivää kansaamme. Olemme koko poliittisen olemassaolomme ajan taistelleet etenkin kaupungeissa suomalaisen kantaväestön perusoikeuksien puolesta syrjäytymistä vastaan. Etenkin nousevan kansallisen nuorisomme tilanne vaikuttaa monesti varsin toivottomalta, multikulttuuristamisen jäytäessä yhteiskuntamme peruspilareita, mutta me emme kuitenkaan aio vaipua epätoivoon.
Moni syrjäytymisvaarassa ollut ihminen on löytänyt elämälleen SKS:n kautta uuden alun ja mielekästä sisältöä ja tekemistä. Me annamme mahdollisuuden myös jo oravanpyörään joutuneille; me emme hyljeksi ihmisiä menneisyyden, päihteidenkäytön, mielenterveysongelmien tai vaikkapa vammaisuuden takia. SKS:ssä löytyy mielekästä tekemistä kaikille yksilöille sosiaaliseen asemaan, koulutukseen, asuinpaikkaan, ikään, älykkyysosamäärään tms. katsomatta! Ainoa asia, jonka oikeutetusti vaadimme, jotta voimme auttaa ihmistä, on ihmisyksilön oma henkilökohtainen halu elämänsä muutokseen ja parantamiseen.
Tervetuloa mukaan sinivalkoiseen taisteluumme!
http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/
perjantai 9. marraskuuta 2007
JOKELAN TRAGEDIA - KETÄÄN EI JÄTETÄ YKSIN!

Tuusulan Jokelan yläasteen ja lukion kouluammuskelun tragedia on tietysti viimepäivinä ollut kaikkien lähimmäisten huulilla ja ajatuksissa. Tragediassa 9 ihmistä, joista 7:llä varmasti vielä elämä käytännöllisesti katsoen edessäpäin (rehtori ja terveydenhoitajahan olivat vanhempaa sukupolvea) menettivät oikeuden elää ja uskoa parempaan huomiseen ja kehittää ja rakentaa tulevaisuuttaan.
Tämä on tietysti ensisilmäyksellä täysin käsittämätön ja järkyttävä, suurta surua, murhetta ja tuskaa aiheuttava asiakokonaisuus. Tällä päivämäärällä olemme jo kuitenkin hiljaiset hetket ja suruliputukset toimittaneet ja muistokynttilät polttaneet. Hautajaiset ovat vielä edessäpäin. Uhrien omaisten, sukulaisten, ystävien ja yleensäkin lähimmäisten suru on varmasti suuri ja monien osalta varmasti vielä raskas ja pitkäaikainen henkinen taakka jaksettavaksi ja kannettavaksi.
Minulla itsellänikään eivät sanat yksinkertaisesti riitä ilmaisemaan emotionaalista myötätuntoani ja osanottoani uhrien lähimmäisten surutaakkaan. Ja tietysti minun vaikutusmahdollisuuteni täältä kaukaa Oulusta ovat inhimillisesti katsoen sangen vähäiset. Mutta yksi tärkeä asia, jonka minä voin tehdä ja johon kaikkia muitakin Jeesuksen veren suojiin turvaavia uskovaisia kautta Suomen pyydän ja kehoitan ryhtymään on rukoileminen Jokelan tragedian uhrien omaisten ja muidenkin lähimmäisten puolesta!
Herra, anna heille armosi, laupeutesi ja rakkautesi mukaisesti tarpeeksi voimaa käydä läpi tämä inhimillinen tragedia ja raskas henkinen surutaakka! Herra, anna heille voimia jaksaa jälleen luoda katse uudestaan kohti tulevia aikoja. Herra, sinä näet meidän sieluumme ja sydämeemme, pyyhi sieltä pois kaikki mahdollinen viha, katkeruus ja anteeksiantamattomuus, sinulle se Herra on mahdollista, vaikkei se ihmisluonnolle sitä olisikaan! Pyyhi lopulta kaikki kyyneleet ja suru kokonaan pois uhrien omaisten ja lähimmäisten silmistä! Amen.
Tämän vakavan surun, tuskan ja ahdistuksen keskellä tahdon peräänkuuluttaa ennenkaikkea sosiaalista yhteisvastuun henkeä vanhan sodanaikaisen sanontatavan mukaan -kaveria ei jätetä! Kaveria ei jätetty silloinkaan, eikä tule jättää nytkään! Ja nimenomaan tahdon peräänkuuluttaa meidän jokaisen ihmisyksilön sosiaalista vastuuta lähimmäisistämme: Ketään ei jätetä yksin! Ketään ei hylätä, ketään ei jätetä sosiaalisen joukon ulkopuolelle, edelleenkään ketään, ei ketään väheksytä, pilkata, painosteta tai kiusata! Ketään ei pahoinpidellä -ei henkisesti, eikä fyysisesti. Muistakaa, että meillä on suuri sosiaalinen vastuu lähimmäisistämme! Kysymyksessähän oli yli 400 oppilaan kouluyhteisö. Ja suoranainen vaatimukseni on, että ihmiset tuollaisessa yhteisössä inhimillisten ja sosiaalisten vuorovaikutusperiaatteiden mukaisesti huolehtivat lähimmäisistään -niin hyvinä kuin vaikeinakin päivinä!
Minä tahdon esittää nyt Jokelan joukkosurman tekijän lähimmäisille vakavan kysymyksen, en syyttääkseni heitä mistään, vaan kehittävässä hengessä edesauttaakseni tulevaisuutta kansallisen ja sosiaalisen yhteisvastuullisuuden kokonaisvaltaisessa rakentamisessa : huolehditteko tarpeeksi yhteisvastuullisesti lähimmäisestänne vai jätittekö hänet yksin? Tästälähtien, ihmiset, muistakaamme, että ketään ei jätetä yksin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)