sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Eugeniikka, rotuhygienia ja surkuhupaisa rasismi

Huoli tulevien sukupolvien laadusta synnytti eugeniikan eli rotuhygienian. Rotuhygienian synty liittyy degeneraation pelkoon eli siihen, että uskottiin huonojen ominaisuuksien periytyvän tuleville sukupolville. Biologisen determinismin mukaisesti ajateltiin, että kaikki ihmisen ominaisuudet ovat johdettavissa hänen perimästään.

Suomeen säädettiin vuonna 1935 pakkosterilointilaki. Sen taustalla oli länsimaisessa maailmassa 1800–1900-lukujen taitteessa voimakkaana aatevirtauksena levinnyt ja ajan kuumimmasta muotitieteestä perinnöllisyysopista, vaikutteensa ottanut eugeeninen eli rotuhygieeninen ideologia.

Rotuhygienia ei tässä yhteydessä missään nimessä tarkoita sitä, että ihmislajista olisi pyritty karsimaan pois tiettyjä rotuja. Se tarkoittaa, että väestön sisällä pyrittiin karsimaan pois perinnöllisiksi, huonoiksi ja ei-toivotuiksi miellettyjä ominaisuuksia. Tällaisia olivat tietyt sairaudet tai tietynlainen käytös. (Lähde: historian tohtori ja Suomen historian dosentti Markku Mattila).

Suomessa pakkosterilointia vaativiksi sairauksiksi luokiteltiin esimerkiksi skitsofrenia, maanis-depressiivisyys eli kaksisuuntainen mielialahäiriö sekä "muut periytyviksi todetut mielisairaudet".

Käsitän rasismin luonnollisena ja antropologisena ilmiönä, jonka alkuperäinen tarkoitus ei edes ole syrjintä, vaan ennenkaikkea oman etnisen viitekehysryhmän suojeleminen ja puolustaminen, niin ulkoista kuin myös sisäistäkin vihollista vastaan.

Ksenofobia eli muukalaiskammo, etnosentrismi (oman etnisen ryhmän pitäminen muita parempana) ja endogamia (avioituminen vain omaan etniseen ryhmään kuuluvien kanssa) ovat vanhoja antropologisia ilmiöitä, joita on esiintynyt ja edelleen esiintyy kaikissa kulttuureissa.

Rasismi sanana tuli suuren joukon tietoisuuteen vasta 1950-luvun alussa ja se on alunperin median luoma hirviösana, jonka merkitys alkuperäisestä on tahallisesti muutettu vastaamaan sionistien, illuminaattien ja heidän talutusnuorassaan olevien elitisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten piirien tarkoitusperiä vastaavaksi. Kun todellisuudessa rasismi on alunperin sisäistetty, sen objektiivisimmassa merkityksessään, opiksi eri ihmisrotujen eroavaisuuksista, on sen merkitys nykyisin vääristelevän median yllyttämänä väkinäistetty tarkoittamaan kaikenlaista syrjintää eri muodoissaan.

Kuvassa itkupilli-sivari ja Suomen Sisunkin pikkupoikien runkku-piirissä aikoinaan tunettu Lahopää yrittää toteuttaa salaisimman fantasiansa eli päästä suutelemaan mustaa, hyvinvarusteltua, miestä.