Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. lokakuuta 2010

LAHJOMATON OLAVI MÄENPÄÄ EDUSKUNTAAN NIIN ETTÄ RYTISEE !

Turkulainen kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää on jo 1990-luvun alusta asti taistellut kaikkinaista yhteiskunnalllista ja omaa kansaamme kohtaan hallitsevan luokan taholta tehtävää vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa vastaan. Suoraselkäinen isänmaallisuus, kansamme kulttuuria ja identiteettiä suojeleva, raikas kansallismielisyys ja terve maahanmuuttokriittisyys ovat kuuluneet entisen SKS-kansanliikkeen puheenjohtajan, nykyisin Vapauspuolueen riveissä taistelevan, Olavi Mäenpään poliittiseen imagoon alkumetreiltä saakka.



Vuoden 2011 eduskuntavaalit ovat mittaamattoman tärkeät kansamme terveen ja turvatun tulevaisuuden kannalta. Äänten keskittäminen Turun vaalipiirissä tervehenkiselle ja aidosti isänmaalliselle ja kansallismieliselle Vapauspuolueen taistelijalle, kokeneelle ja varmasti karaistuneelle Olavi Mäenpäälle on siksi ennennäkemättömän tärkeää.


Olavi on tunnettu jo 90-luvun alusta asti, ensimmäisen somali-aallon saavuttettua Suomen, pelottomana, rehellisenä, ryhdikkäänä, suoraselkäisenä ja sanojaan säästelemättömänä oman kansamme puolustajana muukalaisten invaasiota vastaan. Olavi on nyt jo koko Suomen kattavan kansallisen heräämisemme esitaistelija ja kansamme keskuudessa tunnetuin maahanmuuttokriitikko tälläkin hetkellä.

Vaaleissa 2011 ei ole varaa erehdyksiin. Olavi Mäenpään äänestäminen on jokaiselle tietysti omantunnon kysymys, mutta itsensä aidosti isänmaalliseksi, oman kansansa puolustajaksi ja suojelijaksi tuntevalle itsestäänselvyys, ja jos minulla olisi valta, niin sanoisin , että suorastaan kansallinen velvollisuuskin. 
Tunnen sielussani ja sydämessäni, että jos ensi eduskuntavaaleissa emme saa yhtään suoraselkäistä ja periksiantamatonta kansallismielistä isänmaansuojelijaa eduskuntaan, on koko Suomi suomalaisten omana kotina ja suomalaiset alkuperäisenä kansana tuomittu lopullisesti häviämään ikiaikaisen taistelunsa olemassaolostaan kansakuntana kansakuntien joukossa! 

Olkaamme vielä kerran valmiita nousemaan vastarintaan Suomen päättäjien mielivaltaa vastaan, olkaamme vielä kerran valmiita suojelemaan ja puolustamaan yhdessä Olavin kanssa unohdettua kansaamme, olkaamme vielä kerran valmiita nousemaan isänmaanrakkauden uhrialttarille antamaan tukemme kansallisen heräämisemme esitaistelijalle rakkaan sinivalkoisen Isänmaamme puolesta ymmärtäen sen, että jos Vapauspuolueen Olavi Mäenpää ei istu eduskunnassa vaalien 2011 jälkeen, tulemme kaikki varmasti heräämään ruususenunestamme siihen tietoisuuteen, että kansakuntamme on menetetty lopullisesti!

TOTUUS EI PALA TULESSAKAAN !

K.M.Aalto

P.S.

Vuoden 2011 eduskuntavaalit ovat mittaamattoman tärkeät, ei pelkästään kansamme turvatun ja terveen tulevaisuuden, vaan tämän jälkeisiin eduskuntavaaleihin kaavaillun ja tietysti kaikille pienpuolueille yhtä tuhoisan, 4,5 % äänikynnyksenkin ja toisaalta vaaliliitot kieltämään pyrkivän lainmuutoskaavailun vuoksi! Varaa erehdyksiin ei ole! Aletaan tukemaan Olavia jo nyt! ♥

Tukikeinoja ja -muotoja on varmasti niin paljon kuin meiltä ihmisiltä löytyy oivallusta ja mielikuvitusta. Esimerkkinä mainittakoon mm. 16-vuotiaan vantaalaisen, Angelica Viveca Ojalan perustama, Olavin eduskuntavaalikampanjaa tukeva facebook-ryhmä; sinne pääset klikkaamalla tätä ryhmän nimeä: 

torstai 6. toukokuuta 2010

SUDET ULVOVAT VAPAUTEEN



Kuuletteko nuo pohjoisten kansojen sudet, jotka ulvovat vapautta?

Näettekö niiden silmät, jotka etsivät rakkautta?

Tunnetteko niiden voiman, joka kunnioittaa totuutta?

Aistitteko niiden tahdon, joka jakaa oikeudenmukaisuutta?

Uskotteko niiden veren voimaan, joka huutaa periksiantamattomuutta?

Kansani, nouse alhostasi ja anna isänmaanrakkauden myrskyn puhjeta!

Omistan tämän runoni etenkin kaikille Suomen naarassusille.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

SINIVALKOINEN VOITTOMME!


MIKSI ON TÄRKEÄÄ TAISTELLA?

Kansallismielisinä isänmaansuojelijoina kaikkein tärkeintä ja rakkainta koko maailmassa meille on oma kansamme, jonka mukana kaikki muukin suuri rakkautemme, perheemme, lapsemme, sukulaisemme ja muut lähimmäisemme tulevat luonnollisesti. Terveen, sieluamme ja sydäntämme seuraavan, isänmaanrakkauden nimessä tahdomme suojella ja puolustaa sinivalkoista isänmaatamme kaikkea, sekä ulkoa- , että sisältäpäin tulevaa, hyvin monimuotoista, uhkaa vastaan. Tämä uhka voi esiintyä yhtälailla väärämielisen globalisaation aiheuttamina ongelmina, materiaalisena ja kulttuurillisena internationaalisena ylitarjontana, monikansallisena riistokapitalismina, rikollisuutena, turvapaikkashoppailijoitten invaasiona, kuin vakavina sisä- ja ulkopoliittisina erimielisyyksinäkin. Taistelu takaa kansallemme kulttuurimme, kielemme, identiteettimme ja riippumattomuutemme, sekä muidenkin jo saavutettujen kansallisten etujen säilyttämisen ja kansakuntamme olemassaolon turvaamisen kansainvälisen painostuksen ja EU:n byrokratian alla. Tärkeää on myös muistaa, että olemme kansana puolustaneet itseämme jo aikaisemminkin, ja se veri, joka tuolloin on luovutettu kansamme vapauden ja itsenäisyyden puolesta velvoittaa meitä taisteluun yhä näinäkin päivinä.


MIKSI ON TÄRKEÄÄ VOITTAA?

Taistelua ei tule koskaan käydä taistelun itsensä vuoksi, vaan tietysti puhtaan päämäärän vuoksi. Ilman älykästä päämäärää olisi mieletöntä taistella. Isänmaallisen taistelun tavoiteltavana ja korkeana päämääränä tulee tietysti olla sinivalkoinen voittomme, sillä vain voitto, joka muutoinkin pyhittää koko taistelumme, voi antaa tyydyttävän lopputuloksen ja mielekkyyden itse taistelulle. Nimenomaan voitto on tärkeää kansallisen ja kulttuurisen olemassaolomme vuoksi. Emme halua kansakuntamme tuhoutuvan länsimaisen kulttuurimme ja pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme murskaantuessa väärämielisen globalisaation tuottaman vihollisen alle. Voittamalla reilusti taistelumme pienen maamme ja kulttuurimme säilyttämisen puolesta, lunastamme varmasti paikkamme muiden kansallisvaltioiden silmissä ja joukossa Euroopassa. Vain sinivalkoinen voittomme voi taata kansallemme oikeuden elää sinivalkoisessa vapaudessa. Kannattaa muistaa tosiasiana, että politiikka, eli yhteisten asioiden hoitaminen, on myös aina nimenomaan voittajien politiikkaa, jonka alaisuudessa toimiminen tapahtuu aina enemmän tai vähemmän voittajien ehdoilla, jättäen hävijäjien rooliksi pelkän tottelemisen.


MIKSI ON TÄRKEÄÄ KERTOA TAISTELUSTAMME JA VOITOSTAMME?

Taistelustamme ja sinivalkoisesta voitostamme kertominen on tärkeää, jotta kansamme lapset ja lastenlapset ja muukin jälkipolvi saisivat esikuvallisesti tarvittavaa uskoa, voimaa, rohkeutta ja tarmoa jatkaa perusluonteeltaan ikuista taisteluamme kansamme olemassaolosta ja tulevaisuudesta. Me olemme sen myös henkisesti velkaa tuleville sukupolvillemme, koska haluamme heidänkin elävän elämäänsä turvallisessa, terveessä ja vapaassa yhteiskunnassa. Tosiasioista kertominen asioiden oikeilla nimillä on tärkeää myös vääristelemättömän historiankirjoituksen toteutumisen kannalta. Kun taistelemme totuuden, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden nimissä saavuttaen sinivalkoisen voittomme, voimme olla varmoja, että isänmaamme ei ole sinivalkoisessa vapaudessa koskaan unohtava taisteluamme, aivan kuten mekään emme saa koskaan unohtaa sitä mittaamattoman arvokasta työtä, jonka veteraanimme ja kaatuneet marttyyrimme ovat tehneet tämän kansan vapauden ja kansallisen olemassaolon puolesta.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

SINIVALKOINEN VAPAUS - 10 TEESIÄ !





Sinivalkoinen vapaus ei ole mikään relevantti olemassa oleva agenda, vaan se on ihanteellinen tavoite ja päämäärä, johon päästään kovalla työllä ja taistelulla, jopa tarvittavia uhrauksia tehden ja taistelussa tappioita kärsien. Siksi hallittu fanaattisuuskin on tarpeen, jotta vihollinen on lopulta ymmärtävä, että meitä ei voi murskata kuin marssimalla kuolleitten ruumiittemme ylitse!


SINIVALKOINEN SUOMI ON:

1. Vapaa kaikkinaisesta EU:n riistovallasta, sekä EU:n aiheuttamista niin välittömistä kuin välillisistäkin, kansantalouttamme vakavasti vahingoittavista, talouspoliittisista velvoitteista.

2. Vapaa Islamin orjuudesta ja rikoksista, sekä rikosten keskiaikaisista tuomioista (kunniamurhat,lapsiavioliitot,halal-teurastus,kivitystuomiot jne.)

3. Vapaa hallitsemattoman globalisaation aiheuttamista ongelmista (vieraiden kulttuurien invaasio, rasismi, kansainvälinen rikollisuus, oman köyhälistömme sortaminen)

4. Vapaa kunnioittamaan isänmaamme marttyyreja, jotka lunastivat kansamme itsenäisyyden verellä, sekä kansallisen yhteisvastuun hengessä tukemaan yhä elossa olevia veteraanejamme ja heidän lähiomaisiaan.

5. Vapaa keinotekoisesta luokkavihasta.

6. Vapaa mielipide- ja mediakontrollista, sekä sanan ja mielipiteen ilmaisemisen oikeuden rajoittamisesta tai tukahduttamisesta.

7. Vapaa luonnonraiskauksesta ja eläinrääkkäyksestä.

8. Vapaa rahanvallasta, velkavankeudesta ja riistokapitalismista.

9. Vapaa sotilasliittoutumista (NATO).

10. Vapaa korruptiosta, byrokratiasta sekä kaikkinaisesta hallinto- ja virkakoneiston sekä oligarkisten monopolien, konsernien, kartellien ja muiden auktoriteettien mielivallasta ja väärinkäytöksistä.

SINIVALKOINEN ISÄNMAA KUTSUU SINUA TERVEESEEN TAISTELUUN KANSAMME PELASTAMISEKSI:

http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/

- JOKAINEN TAISTELIJA ON ARVOKAS -

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

ITALIAAN JULISTETTU HÄTÄTILA RÄJÄHDYSMÄISEN MAAHANMUUTON TAKIA!




Vielä kymmenisen vuotta sitten minäkin uskoin aivan oikeasti, että missään klassisen Euroopan raja-alueilla ei oikeasti tarvitsisi milloinkaan päätyä näin rajuihin toimenpiteisiin. Ja tämänkinkaltaisella ongelmallahan on tapana tietysti levitä. Itse olisin valmis veikkaamaan, että Espanja on vuorossa seuraavana. Meidän pyhä velvollisuutemme on esi-isiemme ja kansamme vapauden puolesta verenssä luovuttaneiden marttyyrien korkeimman tahdon ja jälkipolville annetun jaloimman pyynnön toteuttaminnen: Pidetään Suomi sinivalkoisena, kristittynä pohjoismaana!

----------------------------------------------------------------------------------

Italian pääministeri Silvio Berlusconi on laajentanut Etelä-Italian Calabrian, Sisilian ja Apulian maakuntia koskeneen hätätilan valtakunnalliseksi. Syynä on afrikkalaisten laittoman maahanmuuton räjähdysmäinen kasvu.

Silvio Berlusconin johtama oikeistoliittouma voitti huhtikuiset parlamenttivaalit pitkälti sen ansiosta, että se lupasi pistää Italiaa koettelevan laittoman maahanmuuton kuriin. Nyt hallitus on päättänyt lunastaa lupauksensa ja ottanut kovat keinot käyttöön. Hätätilalait mahdollistavat uusien vastaanottokeskusten perustamisen nopeammin kuin normaalilla lainsäädännöllä olisi mahdollista. Hätätilalakeja on tosin maahanmuuton kuriin pistämiseksi käytetty jo vuodesta 2002 lähtien. Vasemmisto-oppositio on kuitenkin protestoinut hätätilalakien käyttöä, vaikka myös Romano Prodin keskustavasemmistolaisen hallituksen aikana ne olivat voimassa. Tosin juuri ennen kaatumistaan Prodin hallitus kavensi maanlaajuisen hätätilan koskemaan vain Etelä-Italian kolmea maakuntaa, joita Pohjois-Afrikasta tuleva maahanmuutto kaikkein eniten koettelee.


Uusi hallitus luottaa paljolti viranomaiskeinoihin maahanmuuton kuriin saattamiseksi. Juuri voimaan tulleen lain mukaan laittomalle siirtolaiselle voidaan tuomita kuudesta kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta. Samoin laittoman siirtolaisen tuomio on kovempi kuin Italian kansalaisen. Lisäksi poliisin valtuuksia on lisätty ja tästä lähtien myös armeija voi toimia poliisin virka-apuna entistä laajemmin. Näitä keinoja on käytetty erityisesti Romaniasta tulleiden romanien eli mustalaisten laittoman oleskelun kitkemiseksi. Erityisesti rikollisuus on rehottanut Romanien romanien keskuudessa. Lisäksi näiden kaupunkien ulkopuolella seisovat laittomat hökkelikylät ovat aiheuttaneet ongelmia kantaväestölle. Italia onkin alkanut purkaa näitä laittomia asumuksia.

Italian suunnanmuutokseen on vaikuttanut paljolti se, että hallituksessa on vahvassa asemassa Berlusconin Forza Italia-puolueen tärkeä liittolainen, maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskriittinen Pohjoisen liitto, joka on jo pitemmän aikaa vaatinut tehokasta puuttumista Italian pahenevaan siirtolaisongelmaan. Italian uusi politiikka on herättänyt närää paikallisen opposition lisäksi Euroopan Unionin liberaalien ja vasemmiston keskuudessa. Euroopassa on luotettu tähän mennessä kabinettikeskusteluihin ja erilaisiin maahanmuuttoraportteihin väitetyn työvoimapulan aiheuttamien tarpeiden tyydyttämiseksi, eikä lujaan valtiovallan puuttumiseen.

Tällä hetkellä Italiassa arvellaan olevan peräti 650 000 laitonta siirtolaista. Alkuvuodesta Italiaan on saapunut jo 10 000 henkilöä, mikä peräti kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.


Lähde: Uutiskynnys.fi