sunnuntai 6. joulukuuta 2009

SUOMI-NEITO 92 VUOTTA!


Jos emme olisi olleet niin herkästi vedätettävissä valtaapitävien taholta mm. köyhään kansaan kohdistettujen, tyhjiin rauenneiden, lupausten vuoksi ja emme olisi luovuttaneet vapauttamme ja itsenäisyyttämme paremman tulevaisuuden toivossa EU:n riistovallan alle ja tuon saman riistovallan alaisena menettäneet mm. osittain omaa kansallista lainsäädäntöämme (direktiivien kautta) ja omaa rahayksikköämme, joka kuitenkin on yksi tärkeimpiä itsenäisen valtion tunnusmerkkejä, voisimme ylpeästi nostaa katseemme kohti siniristilippuamme ja tuntea isänmaanrakkauden polteen rinnassamme viettäessämme Suomi-neidon 92-vuotispäivää. Tosiasiallinen itsenäisyys on enää muisto vain, mutta tällaisenaankin tämä päivä on merkittävä kansallisen itsenäisyytemme ja suomalaisen valtion historiallinen muistojuhla.

Haluamme pyytää yhtenäisenä kansakuntana ja ennenkaikkea meidän isänmaansuojelijoiden puolesta, sekä kansamme vapauden puolesta verensä luovuttaneilta marttyyreiltamme ja itsenäisyytemme puolesta elämänsä luovuttaneilta veteraaneiltamme, että kansamme lapsilta ja tulevilta EU:n riistovallan alaisilta sukupolviltamme nöyrästi katuen ja Teitä kuitenkin suuresti arvostaen ja rakastaen anteeksi, että olimme niin yksinkertaisia, herkkäuskoisia, epävarmoja ja heikkoja, että möimme esi-isiemme rakentaman Isänmaamme vapauden, itsenäisyyden, riippumattomuuden ja kunnian valtaapitävien tavalliseen kansaan ja etenkin köyhällistöön suunnatusta demagogisesta manipulaatiosta, painostuksesta, suoranaisesta valehtelusta ja tyhjiin rauenneista lupauksista sokaistuneina EU:lle 1995!

Kansamme lapset, antakaa meille anteeksi! Rakkautemme Teitä ja koko unohdettua kansaamme kohtaan ei ole kuoleva milloinkaan! Ja muistakaa, että kipinä hehkuu kuitenkin yhä!

Isänmaamme vapauden, itsenäisyyden ja riippumattomuuden puolesta terveytensä, elämänsä ja henkensä luovuttaneiden marttyyrien veri velvoittaa meitä taistelemaan ennakkoluulottomasti isänmaanrakkauden ja kansamme lasten turvatun tulevaisuuden puolesta!

Veteraanimme ja kaatuneet marttyyrimme ovat todellisia kansallissankareitamme, joiden nimet tullaan muistamaan ikuisesti isänmaanrakkauden uhrialttarilla. Heille kansakuntamme pysyy ikuisesti kunniavelassa - vielä senkin jälkeen, kun viimeinenkin kansallissankari on kaitselmuksen tahdosta ylennetty Kirkkauteen!

Tänä itsenäisyyspäivänä erityisenä huomionkohteena, aina Helsingissä pidettävää, ekumeenista, valtakunnallista muistojumalanpalvelusta myöten, ovat talvisodan veteraanit. Ja heille me teemme puolenpäivän aikoihin kunniaa vaikka salaa mielissämme, kun emme eri tilanteista johtuen voi osallistua paikan päällä tuohon jumalanpalvelukseen. Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati pidetään tänä vuonna Riihimäellä.

Veteraanien ja kaatuneiden asiaa tänä itsenäisyyspäivänä muistavat myös reserviläisyhdistykset ja muutkin vapaaehtoisessa maanpuolustustoiminnassa mukana olevat järjestäen mm. kunniavartioita eri paikkakunnilla sankarihaudoille.

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto järjestetään perinteiseen tapaan presidentin linnassa. Ja sen televisionti alkaa klo 18.50.

-Jostain kummasta syystä minua, eikä monia kavereitani, eikä muitakaan tuttavia ole tänäkään vuonna kutsuttu presidentin linnaan! Niinikään ylennettävien reserviläisten nimilistassa ei ollut tänäkään itsenäisyyspäivänä nimeäni, eli jatkan reservin korpraalina tästäkin eteenpäin. Mutta tunnelmaa se ei kyllä latista ollenkaan, nimittäin Asia ratkaisee, myös itsenäisyyden muisteleminen on kunnioitettavaa!

Itsenäisyyspäivän viettoa Suomessa kautta aikojen mm. YLE:n elävässä arkistossa:

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=82&t=333


Oulussa 06.12.2009

Kai M. Aalto aluejohtaja/SKS