maanantai 10. toukokuuta 2010

KALEVA: KUNNIAVÄKIVALTAA OULUSSAKIN

Meidän oululaisten ikioma sanomalehti Kaleva se taas julkaisi uutisen, joka ei sitten loppujen lopuksi taidakaan olla uutinen sanan rehellisessä merkityksessä - ei ainakaan minulle, sillä olen tiennyt oululaisesta kunniaväkivallasta jo 1990-luvun alusta lähtien. Kalevalle pisteet kuitenkin tämän "uutisen" julkaisusta siinä jälkiviisaassa mielessä, että se nyt uskaltaa ottaa edes esille tällaisen vaietun ja piilotetun "kansanperinteen" - vaikkakaan se nyt ei tietysti mitään suomalaista kansanperinnettä koskaan olekaan edustanut.

"Ongelma on piilevä. Sitä pitää osata etsiä," kuvailee oululainen kansainvälisen työn pastori Arpad Kovacs ja jatkaa vielä: "Tietooni on tullut melko raakojakin tapauksia. Fyysistä väkivaltaa on käytetty esimerkiksi kepein ja nyrkein". Kaleva puolestaan jatkaa, että "poliisin tietoon tapauksia ei ole tullut. Sille ei ole tehty yhtään rikosilmoitusta, jotka liittyisivät kunniaväkivaltaan."

- Näinhän se tietysti on. Kannattaa huomioida sekin yksinkertainen tosiasia, että Suomen poliisi kaiken kaikkiaankin toimii yksiselitteisesti sisäministeriön alaisuudessa noudattaen erittäin tarkasti ja valvotusti Suomen lakeja ja asetuksia, eikä kunniaväkivalta-nimistä rikosta tai edes rikettä löydy sanktioituna Suomen rikoslaista. Kuinka siis voisimme velvoittaa muutenkin jo hyvinkin vakavista resurssiongelmista kärsivää poliisia kiinnittämään huomiota tai tutkimaan asioita, jotka eivät ole edes laeissa tai asetuksissa mainittuja, saati sitten rikoksina sanktioiduiksi määrättyjä?

Kalevan koko "uutinen" täältä:

http://www.kaleva.fi/uutiset/Oulussakin-esiintyy-kunniavakivaltaa/853591

Nostan syyttävän sormeni pystyyn ja kysyn Teiltä kaikilta: luuletteko tosiaankin, että tämä Kalevan juttu voisi olla uutinen oululaisille, tiedostaville isänmaansuojelijoille?