maanantai 1. marraskuuta 2010

SALEM 2010

Daniel Wretström oli nuori ruotsalainen kansallismielinen poika, joka joutui joulukuun 9. päivänä vuonna 2000 hyvin julman ja vakavan, kuolemaan johtaneen, pahoinpitelyn kohteeksi. Tekijät olivat joukko ulkomaalaisia rikollisia, jotka oikeudessa käytännössä katsoen vapautettiin kokonaan Wretströmin raa'asta murhasta.


Pahoinpitelyn ja murhan päätekijä Khaled Odeh, joka leikkasi Wretsrömin kaulan, määrättiin psykiatriseen hoitoon, koska tämän katsottiin olleen ymmärrystä vailla. Oikeuden päätöksen asettaa outoon valoon mm. se, että Odehin katsottiin olleen tietoinen koko ajan siitä, että tällainen väkivaltainen pahoinpitely saattaa johtaa kuolemaan, samoin oikeus katsoi Odehin ymmärtäneen, millaisia seurauksia tulee siitä, kun viiltää veitsellä kaulan auki. Odeh itse asiassa oli sellaisen raivon vallassa tätä "pahaa rasistia" kohtaan, että hän oli tietoisesti päättänyt tappaa Daniel Wretströmin. Daniel Wretströmin elämä päättyi julmalla tavalla tuona joulukuisena iltana kymmenen vuotta sitten.

Ruotsissa Daniel Wretströmistä on tullut monikulttuurisen väkivallan symboli; hänen surullisen menehtymisensä muistoksi ruotsalaiset kansallismieliset ja Daniel Wretströmin sukulaiset ovat päättäneet yhdessä järjestää vuotuisen muistomarssin vuodesta 2001 alkaen Salemin kaupunginosassa, Tukholman lähellä. Marssi aloitetaan aina Rönningenin juna-asemalta, jolta se jatkuu Daniel Wretströmin kuolinpaikalle. 
Tänä vuonna Daniel Wretströmin muistomarssi järjestetään joulukuun 11:ntenä päivänä:


Lisäinfoa: SALEMFONDEN